Olen 1950-luvun kristiinalainen ja vuosien mittaan silloin tällöin käynyt nuoruuteni koulukaupungissa, josta minulla on monia nuorukaiseksi kasvamiseen liittyviä, jopa nostalgisiksi muuttuneita muistikuvia.
Käyntieni yhteydessä olen harmitellut, ettei kaupungin elinvoimaisuus vuosikymmenien saatossa ole juuri muuttunut. Tämä koskee lähinnä elinkeinotoimintojen poispysymistä kaupungista. Rautatieyhteyden eliminoiminen ja satamatoiminnan kuoleminen lienevät näkyvimpiä seurauksia. Teollisuutta ei Kristiinaan ole käsitykseni mukaan kielipoliittisista syistä haluttukaan, vaan kaupunki säilytettäneen mieluummin ulkoilmamuseona. Cittaslow-nimike taannee, että tässä onnistutaan.
Tähän liittyen oli ilahduttavaa havaita, että kaupungissa on viime vuosina paneuduttu mieluummin vanhan kaupunkimiljöön kohentamiseen kuin sen modernisoimiseen. Talojen maalipintoja on uusittu hienosti ja lähes kaikkien kaupunkitalojen pihapiiri on hyvin hoidettu.
Ydinkeskustan ulkopuolelle on syntynyt kodikkaita pientaloalueita mallikkaine villoineen sekä pari- ja rivitaloineen. Arvokasta on, että vanhan kaupunkimiljöön rakennuksia ei ole purettu uudisrakentamisen tieltä, vaan uudisrakentaminen on tapahtunut pääasiassa ydinkeskustan ulkopuolella.
Surullista, että aikakautensa hienot edustajat, rautatieasema, satamapaviljonki, rautatieläisten ns. kasarmi ja veturitalli ovat satunnaiskäytössä tai niiden annetaan rappeutua.
Satamapaviljonki ympäristörakennuksineen on korkea aika pelastaa arvoiseensa käyttöön. Yhden tai kahden kuntoon laitettavan suuren puutavarasuojan kanssa alueesta saataisiin ainutlaatuinen kokonaisuus melkein minkä tahansa urheilu-, loma-, kulttuuri-, messu- tai näyttelytoiminnan käyttöön ilman mittavia uudisrakennushankkeita (ehkä kuitenkin hotelli, vierasvenesatama tms.) tarvittaisiin.
Ulkopaikkakuntalaisena näen mahdollisuudet laajoina, paikallisasiantuntemus pitäytyy kenties mieluummin periaatteeseen, että mitä vähemmän verkkaista elämänmenoa häiritseviä hankkeita, sitä parempi. Kannattaisi ehkä järjestää alueen ja rapistuvien arvokohteiden uusiokäytön suunnittelukilpailu. Alan oppilaitoksissa asiaan suhtauduttaisiin varmasti myönteisesti ja kustannuksia ideoinnista kaupungille tuskin koituisi. Kenties joku suunnitelmista saattaisi toteutua. Moni länsirannikon pikkukaupunki on jo onnistunut jättämään uneliaisuutensa taakseen.