Kristiinan kantakaupunkilainen Juhani Riski on tullut tutuksi paikallisena urheilun monitoimimiehenä. Hän on aina tukenut vankasti Kristiinan Urheilijoita, ollut kova liikkumaan itse, ja käynyt katsomassa paikan päällä kaikki yleisurheilun MM-kisat Moskovasta Helsinkiin.
Pian alkavissa Pekingin kisoissa ei Riskiä katsomossa näy. Ensimmäistä kertaa suurkisat jäävät häneltä väliin.
‑ Todennäköisesti en olisi lähtenyt muutenkaan. Peking on nähty jo olympialaisissa. Seuraan kisoja kotisohvalta aivan kuin istuisin kisakatsomossa, kuittaa mies, jolle tapahtui täyskäännös talvella.
Lisää aiheesta Suupohjan Sanomissa keskiviikkona 19. elokuuta.
Minna Zilliacus