Paikallispoliitikoista kantakaupunkilainen Anja Heinänen (sd.) ja tiukkalainen Henrik Antfolk (r.) Kristiinasta ansaitsevat papukaijamerkin ja plussan siihen päälle. He edustavat niitä todella harvoja paikallispäättäjiä, jotka uskaltavat tuoda mielipiteensä julki kunnallisvaalien jälkeen kun työ on alkanut.
Viime keväänä vaalien alla mielipiteitä ja pulinaa paikallisista asioista riitti. Ehdokkaat kertoivat kernaasti, mitä mieltä he ovat ja ruotivat kehittämisen arvoisia kohtia kotikunnassaan. Vaalien tuloksen tullessa julki alkoi radiohiljaisuus. Pahinta tässä on se, että tuo hiljaisuus on monella tarkoituksellista.
Poliitikko ei tahdo kertoa ääneen mielipidettään, sillä pelkona on, että joku pahoittaa mielensä. Sehän voi osua poliitikon omaan nilkkaan.
Erityisesti nyt varsinaisen työn alkaessa mielipidettä ja kantaa asioihin kaivataan. Äänestäjät ja kuntalaiset haluavat tietää, mihin ollaan menossa. Mutta ei, sen sijaan mielipiteitä mutistaan hiljaa käytävillä valikoiduille korville. Kuiskitaan, että ”minä olen tätä mieltä, mutta sitä ei saa kertoa kenellekään”. Huh huijaa, lampaan nahkaa kasvatetaan suurella hartaudella.
Paikallispoliitikolla on suoranainen velvollisuus kertoa kantansa asioihin. Hiljaisuus tuo toki turvaa, mutta se on myös raukkamaista.