Monet muistavat lapsuuden joulutunnelman tuojan omien kokemustensa pohjalta. Tutuinta lienevät tarinat, jotka ovat täynnä piparkakkujen, omenien ja kinkun tuoksua. Jouluun on kuulunut myös lasten jännittäminen aattoillan lähestyessä sekä vanhempien kertomukset tontuista, jotka ovat liikkuneet joulun alla ikkunoiden takana tarkistamassa itse kunkin kiltteyttä.
Jotakin tuon kuvauksen tapaista tunnelmaa halutaan myös tänä päivänä jakaa tuleville sukupolville. Valitettavasti ihminen, arvot ja ympäröivä maailma ovat muuttuneet.
Tuo romanttinen joulun ajan herkkyys ja tunnelma eivät ole enää jokaisen saavutettavissa.
Joulusta on muodostunut vuosikymmen vuosikymmenen jälkeen aina vain edellistä joulua kaupallisempi tapahtuma. Tavarapaljous, oli se sitten tarpeellista tai tarpeetonta tunkee sisään postilaatikoiden mainostulvassa ja television kuvaruudusta.
Joulu on toki monelle myös liian köyhä.Jopa niin, ettei ole varaa edes tavalliseen jouluruokaan, saati lahjoihin. Nälkäisenä on vaikea saavuttaa joulutunnelmaa. Sama koskee niitä, jotka joutuvat kamppailemaan henkensä edestä siellä, missä rauha ei saavu vieraaksi edes jouluaattona.
Toivottavasti tänä jouluna jokainen suo pienen ajatuksen, ystävällisen sanan ja jos mahdollista myös tarpeellisen lahjan niille, joilla ei elämässä juuri nyt mene yhtä hyvin kuin itsellä.
Joulun hyvyys, rauha ja rakkaus saavuttakoon kaikkien sydämet.