Pimenevät kesäyöt eivät merkitse tunnelmointia. Ne ovat pelkoa siitä, missä sudet iskevät seuraavaksi. Ennen pedot pysyivät kesät talvet erämaissa, nyt ne ovat pihoissa.
Suojelijoiksi itseään nimittävät vastustavat kaatolupia ja selittävät valtion tarjoavan petoaidat sekä korvaukset.
Asia ei ole näin yksinkertainen. Korvauksissa eivät näy haitat. On pelkkää petokeikistelyä vaatia, että lihakarja ja lammaslaumat siirretään sisätiloihin kun omistaja yrittää levätä yösydännä. Parhaana laidunnusaikana!
Viime syksynä marjastajan perään Alajärvellä lähtenyt karhu iski miestä selkään. Uhri ei ilmoittanut asiaa poliisille, koska karhu hänen mielestään säästi hänen henkensä. Edelliskeväänä emokarhu pentuineen terrorisoi Soinissa koululaisten bussipysäkillä. Asiasta kertonut äiti sai suojelijoilta syyteryöpyn.
Ihmiset eivät uskalla puhua petouhasta julkisesti. Vakavaa.
Jänisjahdissa ollut raavas utajärveläismies koki 26.9.2015 pelkoa, kun pantasusi syöksyi häntä kohti. Laukaus lopetti suden, poliisi kävi tarkistamassa tilanteen, mutta syytettä mies ei saanut.
Uhkaavasta pedosta tulee aina tehdä ilmoitus viranomaiselle. Vain todellisen tiedon, ei huhujen, perusteella he tekevät tilannearvion. Kenen syy, kun ihmistä kaihtamaton suurpeto iskeekin kyntensä toiseen ihmiseen?
Oli poliittinen päätös, että petokantoja kasvatetaan asutuksen keskellä. Korvattavien vahinkojen määrä on liki 10 miljoonaa. Todellinen vahinko maaseudulle on moninkertainen. Kansalaisilla on Suomen perustuslain takaus turvallisuuteensa ja oikeuteen harjoittaa karjankasvatusta. Vai onko?