Kolumni: Kaskislaisten puolesta suren

Olen yli puolen vuosisadan ajan seurannut Kaskisten politiikkaa. Muistan, miten uuden tien valmistuminen 1960-luvun lopulla lisäsi toivoa, ja Metsä-Botnian tulo sai kaskislaiset onnensa kukkuloilla. Väkiluku kasvoi ja kaupungilla meni hyvin.

Mikään ei ole ikuista, vaikka kaupungin päättäjät niin uneksivat. He unohtivat, että tehtaan käynnistyessä 1977 sen iäksi kerrottiin 25 vuotta.

Kun eräs kollega aikoinaan kirjoitti, että pitäisi olla suunnitelma B – jos ja kun tehdas lopettaa, hänelle jopa naurettiin: ”Eihän sitä voi tapahtua!”

Toki tehtaan nykyaikaistaminen toi seitsemän vuotta lisäaikaa, mutta 13. maaliskuuta 2009 oli kohtalon hetki. Se, minkä ei kaskislaisten päättäjien mielestä pitänyt olla mahdollista, tapahtui. ”Kuin salama kirkkaalta taivaalta”, sanottiin.

Eniten surettaa tavallisten kaskislaisten tilanne. He luottivat ja uskoivat päättäjiinsä, mutta tulivat pahasti petetyiksi.

Nyt suuri osa näistä samoista päättäjistä on lopettamassa myös koko kaupungin. Kello käy, ja päätös kuntaliitoksesta Närpiön kanssa lähenee.

Miksi yksikään tavallinen kaskislainen ei ota julkisuudessa kantaa puolesta tai vastaan? Miksi päättäjät eivät kysy heidän mielipidettään?

Paljolti Metsä-Botnian sulkemisen seurauksena on Kaskinen menettänyt kolmasosan asukkaistaan siitä mitä se oli huippuvuosina – esimerkiksi 1988.

Miksi tavalliset kaskislaiset eivät ole puuttuneet tähän kehitykseen? Sen sijaan kaupungin politiikassa saavat nyhjätä yhä monet sellaiset, joiden ’parasta ennen’ -päiväys on jo aikaa sitten mennyt ohi.

Miten nämä vanhat ja väsyneet aikovat pitää Kaskisten puolta pienenä joukkona isoissa luottamuselimissä suur-Närpiön alamaisina. Eiväthän he kyenneet siihen itsenäisessäkään kaupungissa?

Seppo Kuusinen, Suupohjan Sanomien entinen päätoimittaja