Kolumni: Vain juurillaan on sitä kotonaan

On mielenkiintoista kuulla ja lukea ihmisistä, jotka kaipaavat juurilleen. Viime aikoina on tässäkin lehdessä ollut kertomuksia monista, jotka ruuhka-Suomesta ovat muuttaneet seudullemme.

Niin ikäihmisistä, jotka kaipaavat rauhallista ympäristöä eläkepäivikseen; nuorista pareista, jotka haluavat lapsilleen turvallisen kasvu- ja elinympäristön. Jopa sellaisista, jotka eivät ole täällä koskaan asuneet, vaan viettäneet aikaa mummolassa tai muiden sukulaisten luona. Ja ihastuneet. Jopa lähtemättömästi.

Ihmisten kiinnostus juuristaan ja kaipuu niille on lisääntynyt. Siitä kertoo myös sukututkimuksen, kotiseutuun liittyvien keskustelu- ja valokuvakerhojen, tapaamisten ja tapahtumien sekä internetin kotisivujen ja kaikkeen kotiseutuun liittyvän suosion kasvu.

Hakeutuminen stressin ja kiireen keskeltä rauhallisuuden pariin, sinne, missä mieli ja sielu lepäävät, on ymmärrettävää, sillä siellä myös ruumis – ihminen kokonaisuudessaan – rauhoittuu ja voi hyvin.

Hienoa on, miten pian tänne muuttaneet ovat saaneet ystäviä – ja heistä, sukulaisista ja jopa puolitutuista muodostuvan tukiverkoston.

Itse olen viime aikoina ollut paljon tekemisissä ensimmäisinä lapsuusvuosinani Uudessakaarlepyyssä saamieni ystävien kanssa. Näistä kanssakäymisistä on syntynyt uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiä.

Kun hiljattain kävin tapaamassa heitä – ja silmieni eteen avautui ensimmäisenä näkymä Uudenkaarlepyyn kirkosta ja kaupungista sen ympärillä – minussa heräsi voimakas tunne, että olin tullut kotiin. Heidän kohtaamisensa vain kasvatti tätä tunnetta.

Juuri tästä on kyse monien seudullemme muuttaneiden kohdalla. Sisimmässään ihminen on oikeasti kotonaan vain siellä, missä hänen juurensa ovat.

Seppo Kuusinen,

Suupohjan Sanomien entinen päätoimittaja