Kolumni: Topeliuksen jalanjäljissä

Varhaislapsuuteni täyttivät Sakari Topeliuksen sadut ja kertomukset, joita äitini luki minulle. Tuo Topeliuksen kirja, Lukemista lapsille, on minulla yhä kirjahyllyssäni. Samoin kuin monta muuta hänen teostaan.

Topeliuksen tarinat olivat lapsille mieluisia, mutta ei siihen aikaan juuri muita lastenkirjoja ollutkaan. Niiden lukemiseen minulle oli lisäksi aivan erityinen syy: Asuimme Uudessakaarlepyyssä, Topeliuksen syntymäkaupungissa.

Ensimmäisen kosketukseni satusetä Topeliukseen sain jo ennen syntymääni. Äskettäin löysin pääsylipun museona olevaan hänen synnyinkotiinsa Kuddnäsiin. Äitini on merkinnyt siihen päivämäärän, joka on tasan kuukausi ennen syntymääni.

Aistinko jo silloin vanhan kartanon ilmapiirin ja hänen henkensä sen huoneissa? Sainko jo silloin kirjoittamisen lahjan?

Ei minusta runoilijaa tullut, eikä kirjailijaa, vaan lehtimies, joka myös Topelius oli – vaikkakin eri merkityksessä, jota sanalla tarkoitamme. Hän ei ollut toimittaja, vaan mielipidevaikuttaja.

Sakari Topelius oli yksi heistä, joita saamme kiittää suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Samoin kuin Runeberg, Lönnrot, Snellman ja monet muut – unohtamatta Suupohjan Sanomien edeltäjän, Suupohjan Kaiun perustajaa Wilho Parmasta.

Olen aina arvostanut Sakari Topeliuksessa sitä, että hän ruotsinkielisenä aikalaistensa tavoin taisteli suomen kielen ja kielellisen tasa-arvon puolesta.

Siihen olen itsekin pyrkinyt. Siihen tulisi myös muiden, etenkin paikallispoliitikkojen – niin suomen- kuin ruotsinkielisten – pyrkiä.

Kuinka moni muuten tietää, että Topeliuksen suku oli alkujaan suomenkielinen ja lähtöisin Limingasta? Suvun vanhin tunnettu jäsen oli Jaakko Laurinpoika Toppila, joka sittemmin 1600-luvulla toimi kauppiaana Oulussa.