Kolumni: Uuden johtajan oltava puolueeton

Uuden kaupunginjohtajan valinnassa on Kristiinassa melko erikoinen tilanne. Virallisina ehdokkaina on ainoastaan kaksi paikallista kunnallispoliitikkoa. Kumpikin edustaa valtapuolue RKP:tä.

Monien tavoin olisin toivonut, että ehdolle olisi saatu joku ulkopuolinen. Sellainen henkilö, jolla olisi tarjottavanaan jotakin uutta. Joka katsoisi asioita erilaisin silmin. Ja joka olisi taatusti puolueeton.

Vaikka uusi kaupunginjohtaja luopuisikin puoluekirjastaan, on hänellä taustansa vuoksi puolueeseensa vahva side. Miten voimme luottaa siihen, että asioiden valmistelu ja hänen muukin toimintansa olisi puolueetonta ja palvelisi kaikkien kristiinalaisten etua?

Suuri kysymysmerkki on, mitä sellaista voi saada aikaan henkilö, joka pitkään kunnallispolitiikassa mukana olleena ei kaikkien näiden vuosien aikana ole saanut aikaan?

Toisaalta vieraalta paikkakunnalta oleva henkilö ei ehkä viihdykään, vaan jostakin syystä jo lyhyen ajan kuluttua muuttaa pois. Näinhän on tapahtunut muissa tehtävissä niin Kristiinassa kuin Kaskisissakin.

Paikallisten ehdokkaiden etuna puolestaan on se, että kumpikin asuu täällä ja on juurtunut tänne, sekä tuntee paikalliset ihmiset, olosuhteet ja tarpeet.

Ihminen myös kasvaa tehtäviensä myötä. Pitää vain toivoa, että jos jompikumpi nyt ehdolla olevista valitaan, hän toimii toisin kuin luottamustehtäviä hoitaessaan – ilman puolue- ja ryhmäkurin kahletta.

Tämä kahle on usein johtanut huonoihin ja kaupungille kalliisiin ratkaisuihin. Esimerkkeinä vaikkapa seuraukset Lapväärtin suomenkielisen koulun sulkemisesta ja valitusten takia pitkittyneet hankkeet. Uuden kaupunginjohtajan on osoitettava, että hän on kaikkien kaupunkilaisten luottamuksen arvoinen. Ja työssään hän myös tarvitsee meidän kaikkien tuen.

Seppo Kuusinen

Suupohjan Sanomien entinen päätoimittaja

>>>>>>> Stashed changes