Itsekkyys taka-alalle

Koronaviruksen maailmanlaajuinen leviäminen iski kuin hyökyaalto Suomeen. Valtio ilmoitti poikkeuksellisista rajoituksista, jotka vaikuttavat kaikkien elämään.

Suomessa ja seudullamme ei jääty toimettomiksi. Naapuriapua on tarjottu, kauppa ilmoitti aukioloista ainoastaan riskiryhmiin kuuluville ja ravintoloista saa noutoruokaa.

Kunnissa päätöksenteko jatkuu niillä keinoilla, joita tilanne vaatii.

Isojoella on jo jopa katsottu sopivat tilat heille, jotka mahdollisen karanteenin iskiessä eivät tunne pärjäävänsä yksin kotonaan.

Valtiovalta vakuuttaa, että tämänkin tilanteen yli päästään. Näin käy, mikäli kaikki lähtevät talkoisiin mukaan noudattaen suosituksia ja rajoituksia.

Itsekkyys on se luonteen- piirre, jolla ei ole piiruakaan jalansijaa näissä talkoissa.

Nyt ei viitata kintaalla hoivakotien ja muiden hoitoyksiköiden vierailukielloille. Nyt kunnioitetaan ikäihmisten ja muiden riskiryhmään kuuluvien oikeutta olla itsekseen, ainoastaan soitellaan. Asia erikseen ovat kriittiset tilanteet.

Sellaisille omahyväisille lauseille ja aatteille ei ole tilaa kuten ”minä olen terve, niin eihän minusta mitään voi tarttua muihin”.

Auttamisesta puhuessa kannattaa katse siirtää myös kouluista pois jääviin lapsiin ja nuoriin. Koulu nimittäin on se paikka, joka tarjoaa oppimisen lisäksi arkipäivän lämpimän aterian koululaisille. Sellaisia perheitä on, joissa lapset eivät saa kotonaan päivittäistä lämmintä ruokaa kouluaterian jäädessä väliin. Joko siihen ei ole varaa tai ruoka jää tekemättä muista syistä.