Käytäntö opettaa kielen

Ruotsinkielen asemasta käytävää keskustelua vaivaa tunne siitä, että sekä kielen pakollista opetusta puolustavat että sen vapaaehtoisuutta ajavat tuntuvat sotkevan keskusteluun muutakin kuin itse kielen. Mielipiteissä ilmenee poliittisten tavoitteiden ja muiden etujen ajoa. Itse kielen opetuksesta, osaamisesta ja arkipäivään sulauttamisesta kannnetaan harvemmin yhtä suurta huolta.

Olikin mielenkiintoista lukea hyvinkääläisestä Aino Kontiaisesta, joka muutti kolmeksi kuukaudeksi Kristiinaan oppiakseen ruotsinkielen (SuSa 21.8.). Suurimmaksi syyksi muutolle hän mainitsee nimenomaan kielen oppimisen. Hän aivan oikein näkee ruotsin hallitsemisen äidinkielensä suomen lisäksi parantavan mahdollisuuksiaan työelämässä tulevina vuosina.

Kielen opiskelu, oli opeteltava kieli sitten ruotsi, englanti, venäjä tai mikä tahansa muu onnistuu parhaiten silloin kun sen kanssa saa olla tekemisissä arjen tilanteissa.

Kukaan ei voi vakavasti väittää, etteikö laajalla kielitaidolla olisi myönteisiä vaikutuksia työuralla edistymiseen.

Kaiken edellä kirjoitetun perusteella on uskomatonta, ettei kielen opiskelun mahdollisuutta kouluarjessa käytetä täysipainoisesti hyväksi. Tähän olisi hyvä mahdollisuus Kristiinankaupungissa, jossa sijaitsevat sekä suomen-, että ruotsinkieliset opinahjot.

Kielen oppimisen kannalta vähintään kaupungin sisäisen oppilasvaihdon tulisi olla laajempaa. Tämä ratkaisu toimisi hyvin, kunnes poliittinen yksimielisyys saavutetaan oppilaiden sijoittamisesta yhteisiin tiloihin, jolloin luonnollinen kielen oppiminen toteutuisi.