Kylien henki ei saa sammua

Koronan hellittäessä vihdoin ja viimein, mielessä käy ajatus, kuinka seutukunnan kyläseurat ja -yhdistykset selviävät tästä poikkeuksellisesta ajasta. Kylätalot ympäri Suupohjaa ovat olleet enemmän ja vähemmän säpissä viimeisen runsaan vuoden ajan. Silti talojen kiinteät kulut, kuten lämmitysmaksut, ovat juosseet.

Pytinkien varauskirjat näyttävät luultavasti vielä melko tyhjiltä, sillä ainakaan suurien juhlien järjestämisen yllä väijyy yhä koronan tuoma epävarmuus.

Kun jossain vaiheessa kyläseurat alkavat taas järjestää pieniä ja suuria tapahtumia, niissä kannattaa nyt totisesti käydä.

Oli kyse sitten klimppisoppalautasen ostamisesta Lapväärtin nuorisoseuran talossa, lipuista revyyseen Vanhaankylään tai Brahegårdenille Kristiinassa tai vaikka Kodesjärven Toukolan näytelmään, menkää!

Näitä paikallisia tapahtumia ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Niitä järjestetään tasan niin kauan kun kävijöitä piisaa.

Joissakin kyläyhdistyksissä varmaankin mietitään myös sitä, kuinka saada maaseudun nuoriso jatkamaan niiden toimintaa sitten, kun konkarit alkavat väsyä. Tapahtumissa nuoretkin tykkäävät käydä, mutta eri asia on, kiinnostaako yhteisen hyvän eteen ponnistelu omalla vapaa-ajalla tässä kovasti yksilöllisyyttä ja omaa itseä korostavassa nykymaailmassa.

Kärjenkosken kyläyhdistyksen johtokunnassa keski-ikä on vain 35 vuotta. Nuorekas sakki on lupaus kyläyhdistyksen elinvoimasta, mutta joka paikassa tilanne ei valitettavasti ole tämä.