Moniulotteiset edustajavaalit

Suomen evankelisluterilaisten seurakuntien seurakuntavaaleissa valittiin edustajat kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin. Joka neljäs vuosi järjestettävät vaalit eivät ole oikeastaan koskaan saaneet seurakuntien jäseniä runsain joukoin liikkeelle. Eikä näin käynyt nytkään. Se käy ilmi koko maan äänestysprosentista. Alustava äänestysprosentti laski edellisten vaalien 15,5 prosentista 14,4 prosenttiin. Lopulliset tulokset julkaistaan tänään keskiviikkona.

Poikkeus äänestäneiden määrässä oli Kaskinen, jossa siihen oikeutetuista peräti 37,5 prosenttia täytti äänestyslapun. Koko maan aktiivisin äänestäjäkunta löytyi Kinnulasta. Siellä uurnilla kävi peräti 48,1 prosenttia äänioikeutetuista. Jyväskylä oli 13,5 prosentin osuudella suurimpien kaupunkien aktiivisin.

Nuorten osuus äänestäjistä on pysynyt edellisiin vaaleihin verrattuna lähes samana, päätyen tällä kertaa alle kymmeneen prosenttiin.

Seurakuntavaalit, niissä ehdokkaana oleminen ja päättäjistä äänestäminen on yksi keino olla mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Se, etteivät isoimmat puolueet asettaneet Kristiinankaupungin suomalaisen seurakunnan vaaleihin ehdokkaita, johti erikoiseen tilanteeseen, jossa sopuvaalien kautta tuli valituiksi melko kokematon joukko seurakunnan asioista päättäviä henkilöitä. Se voi vaikuttaa päätöksien laatuun tai niiden aikaansaamiseen yllättävällä tavalla..

Tämän vuoden tammikuussa evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä oli 71 prosenttia suomalaisista.

>>>>>>> Stashed changes