Postilakon heijastuksia

Postin lakko tuntui alkumatkallaan vain yhdeltä työtaistelulta, joka häiritsisi arkea muutamia päiviä ja sitten saavutettaisiin sovinto. Mitä kauemmin se on kestänyt, sitä enemmän ovat rypyt syventyneet niiden otsilla, joihin se pahimmin iskee. Posti yrityksenä ei ole niistä ainut.

Monen yrityksen päivittäiset rutiinit ovat häiriintyneet ja useita korvaavia keinoja kirjeiden, lehtien ja muiden aiemmin Postin kuljettamien tuotteiden perille saattamiseksi on jouduttu etsimään. Tätä kirjoitettaessa, maanantain aamutunneilla, ei ollut vielä tietoa mitkä kuljetuksiin liittyvien tukilakkojen vaikutukset ovat. Se on ainakin selvää, että ongelmat kertaantuvat aiempaa suurempina.

Yksi näkyvin lakon merkki on ollut paikallislehden jakelun vaikeudet. Suupohjan Sanomat on osa I-Medioita, joka on perinteisesti luottanut Postin ammattitaitoon, eikä suotta. Luottamus ei varmasti lakkoilun aikana pääse murtumaan, mutta valitettavaa toki on, etteivät kaikki lehtensä tilanneet ole saaneet monelle viikottaisen kohokohdan muodostavaa omaa paikallislehteään.

Toimituksessa on huomattu, että paikallislehdellä on oikeasti merkitystä.

Niin paljon myönteistä palautetta on saatu, vaikka kymmenet ja taas kymmenet tilaajat ovat joutuneet noutamaan lehtensä joko lehden toimituksesta tai erityisistä lakon ajaksi järjestetyistä jakelupisteistä.

Paikallislehti elää vahvana ja entistä tärkeämpänä niin kauan kuin lukijat tuntevat sen omakseen.