Pyhä kuukausi

Jos heinäkuussa tarvitsee palvelua kuntien ja kaupunkien viranhaltijoilta, on aikamoisessa motissa. Sama tapahtuu, mikäli on tarvetta esimerkiksi Kelan tiskille tai veroviraston toimipisteeseen. Ovet ovat kiinni, sillä onhan pyhä heinäkuu ja kaikki ovat lomalla.

Tottahan toki netti on aina avoinna. Siellä palvelut ovat saatavilla ympäri vuoden ja vuorokauden. Tosin esimerkiksi Suupohjassakin on helppo löytää iäkkäitä ihmisiä, jotka eivät käytä nettiä, eivätkä ole koskaan käyneet netissä. Lisäksi virastojen nettisivut lomakkeineen ovat sellainen viidakko, jossa pärjää ainoastaan suurella kokemuksella.

Kesälomien sijoittaminen pelkästään heinäkuuhun on jäänne entisajan lomailusta. Nykyajan yhteiskunnassa toimitaan ympäri vuoden. Ei ole varaa yhteen toimettomaan kuukauteen.

Valtaosissa yrityksiä vuosilomat portautetaan pitkin kesäkuukausia ja homma toimii.

Kuntien ja kaupunkien palkkalistoilla on toki työntekijöiden ryhmiä, jotka eivät voi lomailla yhtä aikaa heinäkuussa. Esimerkiksi terveys- ja hoivapalveluita ei voi laittaa telakalle yhdeksi kuukaudeksi. Osa viranhaltijoistakin on paikalla. Heitä näkyy työnsä puolesta esimerkiksi heinäkuussa näyttävissä kuntien tapahtumissa.

Heidän vastapainonaan on muutama viranhaltija, joita on erittäin vaikea saada kiinni vuodenajoista huolimatta. Joku ei halua olla koskaan tavoitettavissa. Mitäpä sillä on heille väliä, sillä kuntalaiset sen maksaa.