Vaietut ongelmat

Mielenterveysongelmista on onneksi jo jonkin aikaa pystynyt puhumaan Suomessa melko avoimesti.

Esimerkiksi uupumus- ja työuupumustarinoita kuulee nykyään paljon. Ihmiset avautuvat niistä hyvinkin suorasti ja häpeilemättä. Työuupumuksesta saa lukea tarinoita lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Jutut ovat usein riipaisevan koskettavia.

Pitää nostaa hattua niille ihmisille, jotka uskaltavat kertoa kokemuksistaan etenkin siinä tilanteessa, kun ahdistus ja tuska painavat yhä päälle, eikä täysin varmaa tietoa toipumisesta ole näköpiirissä.

Nykyajan hieno piirre on, ettei näitä kokemuksia tarvitse enää häpeillä. Samalla kuitenkin toivoisi, että rinnalle ilmestyisi myös tarinoita siitä, että ihan tavallinen työelämä voi olla myös hyvää. Töissä voi olla jopa kivaa.

Pelkona on, että liian monen uupumisjutun luettuaan alkaa jo itsekin pelätä, koska itse joutuu samaan tilaan. Eihän niin tietenkään kaikille käy.

Jotkut mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat toivovat lisää avointa keskustelua ja vertaiskokemuksia muustakin kuin työuupumuksesta. Vielä tänä päivänä liian harvoin lehtien palstoilla tarinansa muille kertoo ihminen, joka kamppailee esimerkiksi pakko-oireisen häiriön tai psykoosin kanssa. Tuntuu siltä, että niihin liittyy yhä paljon häpeää, vaikka niin ei pitäisi olla. On hyvin mahdollista, että nämäkin vaietut aiheet rikotaan lähivuosina. Toivottavasti.