Hidas kuolema

Otsikolla ”O tempora o mores” (SS 3.7.2019) kirjoitti minunkin ajatuksia Karijoen kunnanjohtajan kiertonopeus-lausumista palvelukotiasiakkaista. Karijoen kunnanjohtaja on halunnut siirtää vanhuspalvelut, eli myydä ikäihmiset Esperi Carelle jo pitkään.

Ikäihmiset vaikuttaa olevan ”ongelma” Karijoella ja Isojoellakin, koska halutaan taas siirtää ”ongelmia” muille, eli tehdä niin sanottu sote ulkoistusselvitys, ja joilla ”ongelmilla” yksityinen hoitopalvelujen tuottaja osaa tehdä rahaa. ”Asukkaiden kierto on pientä”.

Kaivataan siis vauhtia, se varmaankin toteutuu yksityistämisten evakoissa ja jatkohoidoissa.

Pitäisi keskustella esimerkiksi Aalto-yliopiston tekemästä alueen toimitilojen inventaariosta 2017. Vertailussa kävi ilmi kuinka huonolla tasolla ovat kuntoutustila-asiat palvelukodeissa. Mainittiin muun muassa uudet yksityiset palvelukodit, joissa ei ole minkäänlaisia kuntoutustiloja. Eli oletetaan vanhusten olevan niin huonokuntoisia, etteivät he tarvitse enää kuntoutusta.

Vertailussa Saliininkoti sai palvelutiloista yhteispisteitä 37, maksimin ollessa 72 pistettä. Kuntoutustiloista 0. Teuvan tk kuntoutusosasto sai kuntoutustiloista 4 pistettä. Teuva Attendo Tamminiitty – 4 pistettä. Teuva Mikeva Nittytupa – 1 piste. (skaala oli 8:sta –8:aan).

26 palvelukotikohteen yhteispisteluku kuntoutuksen tiloista oli 7 pistettä. Maksimi oli 208 pistettä. Olisiko syytä keskittyä kuntoutukseen, etenkin ennaltaehkäisevään. Kotona asuminen pidempään ja ehkä paluu kotiinkin mahdollistuisi. Karijoen kunnanjohtaja, ”ongelma on, että siellä on asukkaita, jotka ovat olleet talossa jo vuosikausia”, saisi lohdutusta. Myös kuntoutuksesta kotihoidoissa on puhuttu ja kirjoitettu. Mitä se on llky-alueella.

jh

Teuva