Hoitajapula nyt

Viimeaikoina on useasti kuultu, kuinka tulevaisuudessa meillä tulee olemaan pulaa hoitajista. Totta. Hoitajista tulee olemaan huutava pula.

Puolet alalla työskentelevistä eläköityy seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Tosiasiassa hoitajapula on jo todellisuutta. Se ei ole tulevaisuuden ongelma, vaan nykyhetken. Tulevaisuudessa hoitoalaa kohtaa katastrofi. Nyt on se hetki, kun hoitajien tilanteeseen on tehtävä muutoksia, jotta meillä on hoitajia silloinkin kun katastrofi iskee.

Hoitoalan opiskelijapaikkoja on luvattu lisätä. Tämä kuulostaa toki ihan hyvälle, mutta ei riitä. On muistettava se, että ala ei houkuttele. Meillä on joka vuosi suuri määrä valmistuneita hoitajia, jotka hakeutuvat töihin muualle. Tai lähtevät tekemään hoitotyötä ulkomaille. Parempi palkkaus, työn arvostus ja työsuhde-edut houkuttavat. Ymmärrän sen täysin. Tämä on kuitenkin asia, johon meidän on saatava aikaan muutos.

Suomessa on useilla mittareilla mitattuna maailman parasta hoitoa. Meillä on maailman parasta koulutusta ja maailman parasta osaamista. Tätä maailman parasta järjestelmää on rapautettu vuosia. Siitä rapautuksesta aletaan nyt maksaa kovaa hintaa. Emme ole enää maailman parhaita. Emmekä tee mitään kovapalkkaisella lääkärillä, jos meillä ei ole hoitajaa toteuttamassa käytännössä lääkärin määräyksiä ja pitämässä huolta ihmisten perustarpeista.

Ilman hoitajia meillä ei ole hoitoa. Ilman avustavaa henkilökuntaa meillä ei ole hoitoa. Ei voida unohtaa laitoshuoltajien ja keittäjien asemaa kokonaisuudessa. Tällä hetkellä hoitajapula näkyy maaseudulla. Pienillä paikkakunnilla on avoinna suuri määrä lähi- ja sairaanhoitajien paikkoja, joihin ei välttämättä ole yhtäkään hakijaa. Tai hakijat tulevat muista alan yksiköistä, jolloin työvoimaa ainoastaan siirretään paikasta toiseen, eikä lisähenkilökuntaa saada lainkaan.

Jostain syystä tämä viesti ei ole vielä tavoittanut päättäjiä. Hoitajapula on nyt! Asioiden on muututtava nyt! Mitä pitää tapahtua, jotta tilanteen vakavuus otettaisiin tosissaan? Sitten kun osastoja ja sairaaloita suljetaan hoitajapulan vuoksi, on myöhäistä. Silloin meillä on jo peli menetetty.

Kutsumusammatti, sitähän nyt pitäisi hoitaa ihmisiä vaan hoitamisen ilosta. On toki syytä ollakin jotain mielenkiintoa hoitaa ihmisiä. Pitää kädestä, silittää, lohduttaa. Hoitotyötä kun ei voi mitata pelkillä tempuilla ja tuloksilla. Ammattitaitoista hoitajaa ei korvaa mikään. Ammattitaitoista laitoshuoltajaa ei korvaa mikään. Ammattitaitoista keittäjää ei korvaa mikään. Hoitotyötä ei tulla koskaan tekemään täysin robotein tai teknisillä laitteilla. Hoitaminen vaatii ihmistä. Inhimillistä kosketusta, lohdutusta ja läsnäoloa.

Riikka Harjula

eduskuntavaaliehdokas (vihr.)

Teuva

>>>>>>> Stashed changes