Ihmiset jättävät roskat keskelle hautausmaata

Kävin Vapun aattona Lapväärtin hautausmaalla ja taas kerran tuli niin paha mieli siitä, kun ihmiset jättävät roskansa vuodesta toiseen Bengtin haudan viereen (lähellä on myös monien muiden omaisten hautoja).

Tällä kertaa oli tehty oikein kaatopaikka kuusen juurelle! Miksi roskia ei voi viedä niille varattuun paikkaan tai viedä muovikassissa kotiin?

Tätä on nyt jatkunut kolmatta vuotta. Kesäisin siihen tuodaan kottikärryt, johon ihmiset kantavat roskansa, jotka voisi viedä mennessään porttien ulkopuolella oleviin astioihin, joita on kummankin portin vieressä.

En syytä seurakuntaa vaan ihmisiä, jotka tuovat roskansa keskelle hautausmaata, vaikka niille on varattu roskikset porttien ulkopuolella.

Maarit Rosengård

>>>>>>> Stashed changes