Infraäänistä ja muista ilmiöistä

Nimimerkki kk Karijoelta ihmettelee viime lehdessä (SS 28.5.) edellisessä numerossa (SS 20.5.) ollutta kolumniani infraäänistä. Poikkeuksellisesti vastaan nimimerkkikirjoittajalle, sillä koska itse kirjoitan omalla nimelläni, edellytän, että myös kirjoituksiini kantaa ottavat tekevät niin.

Totean kolumnissani: ”...mutta ihminen on sopeutuvainen”, mikä onkin sen keskeinen sanoma. Jääkaapin hurinat ja muut mainitsemani äänet ovat vain esimerkkejä siitä, miten ihminen tottuu erilaisiin uusiin ilmiöihin.

Tiedän toki, mitä infraäänillä oikeasti tarkoitetaan – matalataajuisia, ihmiskorvan kuuloalueen ulkopuolella olevia äänivärähtelyjä, kuten nimimerkki toteaa. Niiden vastakohtana voidaan pitää sellaisia korkeataajuisia ääniä, joita ihmiskorva ei kuule. Tällainen on esimerkiksi koirapillin ääni.

Kirjoitin kolumnissani: ”Meillä ihmisillä on taipumuksena nähdä ongelmia ja vikoja kaikessa uudessa”. Jotkut pelkäävät esimerkiksi matkapuhelinten aiheuttamaa säteilyä, mutta unohtavat, että lankapuhelinten aikana korva oli – paljon tiiviimmin kuin matkapuhelimissa – vasten reikäisen bakeliittikuoren takana olevaa sähköistä magneettia.

Samoin on pelätty mikroaaltouunissa ”säteilytettyä” ruokaa tai televisio- tai tietokoneruudun aiheuttamaa säteilyä, joihin tiettävästi kukaan ei ole sairastunut.

Hieman samaan ryhmään kuuluvat muun muassa maasäteily, magnetismi ja sähköisyys (jonka voi kokea esimerkiksi korkeajännitelinjan lähellä).

Tiedän, että jotkut näistä ilmiöistä saattavat olla joillekin – hyvin harvoille – oikeasti ongelma. Niitä kuitenkin paisutellaan tuntuvasti ja näin luodaan ihmisille tarpeettomia ja jopa kuvitteellisia pelkotiloja.

Seppo Kuusinen

Lålby