Infrainfluenssa tulee

Tuulivoima-ala on huolestunut kansalle jaetusta inframelu-infosta. Tämä näkyy nykyään epätoivoisina viittauksina THL:n ja Työterveyslaitoksen keräämiin vanhoihin aineistoihin, joissa käytettiin 0,6–1,5 MW:n pikkuvoimaloita eikä ongelmia juurikaan tällöin havaittu.

Suomeen ja Suupohjaan rakennetaan pelkästään massiivisia teollisen kokoluokan jättituulivoimaloita, kokoluokaltaan 3–5 MW, tutkimatta lainkaan inframelun vaikutuksia ihmisiin ja eläimiin.

Tuulivoima-ala jankuttaa seuraavaa, joidenkin tiedemiesten keksimää ylevää uusiosananpartta: ”Laajan tiedeyhteisön mukaan infraääni ei ole haitallista, mikäli se ei ole kuultavissa.”

Kun infraääni ei ole kuuloaistilla kuultavissa, niin miten se voisi muuttua kuultavaksi?

Aikanaan radioaktiivisuuttakin pidettiin hyvänä asiana, käytettiinhän sitä esimerkiksi hammastahnoissa. Jossain vaiheessa syntyi kulminaatiopiste, jolloin joku asetti tämän radiumin vaikuttaman säteilyn terveellisyyden ja haitattomuuden julkisesti kyseenalaiseksi. Silloinkin varmasti nousi esiin vastustusta ja joku saattoi lausua seuraavat sanat: ”Laajan tiedeyhteisön mukaan radioaktiivinen säteily ei ole haitallista, mikäli se ei ole kuultavissa ja nähtävissä.

Ilmeisesti tiedeyhteisön ajatuskulun mukaisesti, mikäli huonossa kunnossa oleva ihminen kertoo olevansa nälkäinen, janoinen tai sairas, ei se merkitse, että hän olisi sairas ja hänellä olisi oikeasti nälkä ja jano. Näin siksi, että nälän ja janon mittaamista ei ole todettu kyseisen henkilön tapauksessa tieteellisin tutkimuksin. Lisäksi nälkäisen negatiivinen asenne kyseisessä tilanteessa vaikuttaa mielipiteeseensä onnellisesta olotilasta. Tuulivoimasta on tehty uusiutuvan energian brändi ja sillä on poliittistaloudelliset sidokset lähes kaikkiin puolueisiin. Siksi tuulivoiman rakentaminen suin päin Suomeen ja virheen myöntäminen on poliitikoille niin vaikeaa. Virheen tunnustaessaan he myöntäisivät kansalle, että eivät ole ottaneet asiasta selvää.

Infrainfluenssa on täällä ja se on herkästi tarttuvaa. Itämisaika alle kymmenen kilometrin etäisyydellä vaihtelee voimakkaasti mm. etäisyydestä riippuen, noin 30 vrk – 2 v. Lääkitystä ei ole eikä siedätyshoito onnistu. Ainoa keino on poistua altistavalta alueelta tai poistaa altistava tekijä.

Tuomo Kangas

Kaskinen