Isojoella hyvä tilinpäätös

Isojoen kunnan viimevuoden tilinpäätös oli hyvä. Se oli lähes 1,3 miljoonaan euroa ylijäämäinen. Viime vuoden lopussa taseessa oli ylijäämää lähes kolme miljoonaa euroa. Se on hyvä puskuri tulevaisuutta varten.

Tarkkaa taloudenpitoa on syytä jatkaa, ei saa innostua liikaa viime vuoden hyvästä tuloksesta. Puskuria tarvitaan kun valtio alkaa lähivuosina periä kunnilta takaisin antamiaan avokätisiä koronatukia.

Isojoella on velkaa noin 200 euroa asukasta kohti. Isojoki on Suomen kymmenen vähävelkaisimman kunnan joukossa. Kunta on velaton muutaman vuoden kuluttua. Velattomuus ei ole itsetarkoitus, mutta se antaa mahdollisuuden investointeihin kun eteen tulee järkeviä kohteita.

Isojoella on paikka itsenäisten kuntien joukossa myös tulevaisuudessa, kun vain pidämme kunnan elinvoimaisena ja taloutemme kunnossa.

Mikäli hallituksen Sote-uudistus toteutuu kuten nyt näyttää, muuttaa se Suomen kuntien asemaa perusteellisesti tulevan vaalikauden aikana. Kunnilta siirtyy 50-60 prosenttia rahoista ja vallasta maakuntien eli hyvinvointialueiden vastuulle vuoden 2023 tai vuoden 2024 alussa.

Ensi tammikuussa on tarkoitus pitää maakuntavaalit. Maakuntavaltuustoon valitaan 59 jäsentä. Päätösvalta keskittyy maakunnan keskuskaupungin ja sen ympäristökuntien haltuun, reuna-alueille ei jää paljon sananvaltaa. Maakuntavaltuusto päättää minkälaisia sotepalveluja tarjotaan eri kunnissa. Maakunta vuokraa kuntien sote-kiinteistöt kolmeksi vuodeksi. Entä sitten? Mitä tiloja se tarvitsee ja mitä ei? Siinäpä kysymys? Vanhushoitopaikat pitää säilyttää Isojoella. Meidän on yhdessä Suupohjan kuntien kanssa ponnisteltava että saamme Kauhajoelle Sote-keskuksen ja muihin kuntiin terveysaseman, niin että lähipalvelut säilyvät. Näissä asioissa riittää edunvalvontaa.

Pidämme tai emme maakuntahallinnosta meidän on toimittava sen mukaan mitä Suomen hallitukset kulloinkin päättävät ja sopeuduttava siihen. Yhteistyössä muiden kanssa saadaan parhaat tulokset! Ei repien vaan rakentaen!

Erkki Syväoja

kunnanvaltuutettu

kuntavaaliehdokas (kok.)

Isojoki