Jahkailun sijaan tarvitaan tekoja

Kristiinalaispoliitikot ovat tunnettuja siitä, että he eivät uskalla/viitsi/halua/osaa vastata yleisönosastokirjoituksiin. Anja Heinänen (SS 18.6.) on lähes ainoa poikkeus hänen ottaessaan kantaa Syd-Österbotten -lehdessä 9.6. olleeseen Almer Vidbergin kirjoitukseen.

Eräistä Heinäsen esittämistä näkökohdista olen hänen kanssaan samaa mieltä, mutta haluan puuttua pariin asiaan.

Hän antaa ymmärtää, että ruotsin kielen vaalimista Kristiinassa johdettaisiin, ei vain Etelä-Suomesta, vaan jopa Ruotsista, mikä on täysin naurettava ajatus. Kyllä Suomen politiikkaan vaikutetaan aivan toisista suunnista.

RKP on Kristiinan kaupunginvaltuustossa yliedustettu asukkaiden kielelliseen jakaumaan nähden, mistä Heinänen syyttää äänestäjiä.

”Kansalla on juuri sellaiset edustajat kuin se ansaitsee” on vanha sanonta, joka pätee myös Kristiinassa.

Mutta RKP:n yliedustus ei ole niinkään äänestäjien ”syy”, vaan johtuu enemmänkin RKP:n onnistuneesta vaalikampanjasta sekä muiden puolueiden huonoista vaaliohjelmista ja osittain myös kehnoista ehdokasasetteluista.

Kristiinalaisäänestäjät ovat myös kyllästyneet siihen, että muut puolueet – huolimatta monista lupauksista vuosikymmenten aikana – eivät ole kyenneet muodostamaan yhteistä vaaliliittoa.

Jos näin olisi, kasvaisi äänestysinnokkuus, ja paikkajako kaupunginvaltuustossa ja muissa päättävissä elimissä olisi tasapuolisempi. Tällöin RKP ei ehkä voisi kaikissa asioissa päättää yksin eivätkä muut valtuutetut olisi ”leimasimia”, kuten Heinänen heitä kutsuu.

Kristiinalaispolitiikan perusongelma on kuitenkin kunnallispoliitikkojen saamattomuus sekä ideoiden ja oma-aloitteellisuuden puute, joka koskee kaikkia puolueita.

Tämän päivän poliitikot tulevat kokouksiin kuin valmiiseen pöytään: he eivät itse tee mitään asioiden eteen vaan nielevät lähes purematta sen, mitä heille tarjotaan.

Siitä, miten asiat olivat ennen, kertoo Erkki Ikkelä-Kosken haastattelu Suupohjan Sanomissa 11.6., jossa hän kertoo, kuinka kaupungin johtavat kunnallispoliitikot 50 vuotta sitten – yli kielirajojen – neuvottelivat Pohjolan Voiman tulon Kristiinaan.

Sen sijaan, että nykyiset kunnallispoliitikot tekisivät itse jotakin tai tekisivät edes konkreettisia ehdotuksia, tyytyvät he usein pelkkään jahkailuun.

Tähän syyllistyy myös Anja Heinänen omassa kirjoituksessaan. Ilmaukset, kuten ”saattaa olla”, ”olisi ehkä”, ”tulee olla”, ”tulee ottaa”, ”tulee tehostaa”, eivät kerro kunnallispoliitikon kovinkaan suuresta päättäväisyydestä.

Miksi hän ei suoraan sano, että ”Näin on oltava!” tai ”Näin pitää tehdä!” ja tee myös omia aloitteita ja ehdotuksia valtuustossa?

Vetoaminen siihen, että RKP ylivallallaan kumoaisi kaikki muiden esittämät ehdotukset, osoittaa juuri uskalluksen, viitseliäisyyden ja halukkuuden puutetta.

Jos kunnallispolitiikassa jo etukäteen asennoituu (lue: alistuu) näin, on siihen turha lähteä mukaan.

Ei sitä koskaan tiedä, milloin jokin ehdotus menee läpi, ellei sitä yritä. Politiikkahan on muutoinkin vähän niin kuin arpapeliä.

Seppo Kuusinen

Lålby