Juupas-eipäs-leikin sijaan tarvitaan avointa ja rehellistä tiedottamista

On mielenkiintoista, että kolumnini – ja tavoitteeni saada selvyyttä kaupungin ja Pihlajalinnan sopimuksesta – pienessä paikallislehdessä (SS 3.9.) herättää Pihlajalinnan keskuudessa suurta huomiota.

Enemmän kuin valtakunnallinen uutisointi (mm. Ilta-Sanomat, Aamulehti, Yle) yrityksen toiminnassa viime vuoden lopussa ja alkuvuodesta todetuista puutteista Sastamalassa ja Parkanossa.

Kun torjuin (SS 10.9.) toimitusjohtaja Joni Aaltosen samassa lehdessä esittämät väitteet ”räikeistä asiavirheistä” kolumnissani, hän yrittää löytää siitä lisää virheitä (SS 17.9.).

Aaltonen kieltää kolumnissani esittämäni kielikuvan ”musta lista”. Vaikka sellaista ei virallisesti olekaan, pitävät viranomaiset kirjaa eri hoitolaitoksissa esille tulleista puutteista ja virheistä.

Tällainen ”musta lista” oli julkisuudessa esim. Esperi caren tapauksen yhteydessä, ja myös Pihlajalinna oli tällä listalla.

Aaltonen toteaa myös, että olisin oikaissut itseäni väitettyäni, että Pihlajalinnan hoivakoteja on suljettu. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Vastauksessani (SS 10.9.) selvensin vain kolumnissani esittämääni toteamusta, että ”yksiköitä on suljettu”, mitä en kolumnille varatun rajoitetun tilan puitteissa voinut tehdä. Tällä tarkoitin Sastamalan hoivakodin toisessa kerroksessa olleen, 12-paikkaisen osaston sulkemista.

Aaltonen moittii minua ”raflaavien lehtiotsikoiden” nostamisesta tekstiini. Ne kuitenkin ovat tosia ja kertovat yhtiön toiminnan puutteista. Paljon ”raflaavampiakin” otsikoita olisi ollut tarjolla.

Samalla toimitusjohtaja Aaltonen sivuuttaa sen, että vastaukseni (SS 10.9.) sisälsi myös suoria lainauksia 9 Livesin liiketoiminnanjohtajan Jukka Rantalan haastattelusta Ylä-Satakunta -lehdessä.

Kun kaupungin ja Pihlajalinnan välisestä sopimuksesta ja sen liitteistä oli peitetty osittain tai kokonaan 27 sivua on se enemmän kuin ”ainoastaan muutamia sanoja tai lauseita”, kuten Aaltonen väittää.

Pihlajalinna voi tietenkin salata niin paljon kuin haluaa, mutta kaupunki ei. ”Laki asiakirjojen julkisuudesta” asettaa sille tarkat rajat. Jos kunnan virkamies salaa muuta kuin laki sallii, syyllistyy hän virkavirheeseen.

Lisäksi monet asiakirjat, jotka niiden käsittelyn yhteydessä ehkä ovat ”ei julkisia” muuttuvat julkisiksi sen jälkeen kun ne on hyväksytty. Kaupungin ja Pihlajalinnan välinen sopimus on tällainen.

Periaatteessa kaikki, mihin käytetään veronmaksajien rahoja, on julkista. Veronmaksajilla on oikeus tietää mihin ja miten heidän rahojaan käytetään.

Toimitusjohtaja Joni Aaltosen mukaan ”yhteistyön toiminta nojaa avoimuuteen”. Paras tapa osoittaa avoimuutta, olisi antaa kaupungin ja yhtiön välinen sopimus kaikkine liitteineen julkisuuteen.

Samalla poistuisi epäilys siitä, että sopimus sisältää asioita, jotka eivät siedä päivänvaloa.

Tähänastisen juupas-eipäs-keskustelun sijaan toivon avointa ja rehellistä tiedottamista yhteisyrityksen toiminnasta.

Seppo Kuusinen

päätoimittaja emeritus

Lålby