Keillä siis luottamuspula Kaskisissa?

Erehtyminen on aivan inhimillistä, sitä sattuu kaikille. Jos kuitenkin tekee saman virheen uudelleen, on aika tyhmä ja kolmas

kerta on jo idiotismia: siis se Kaskisten RKP + KOK:n liitosehdotus entisillä pohjilla.

Kaupunginjohtajia voidaan tosiaan sanoa nykyään helpommin irti toimestaan ja ”epäluottamuslausuntojakin” annetaan usein. Toki on hyvä, että täysistä tunareista ja kaheleista voi päästä eroon. Vanhanaikaisilla valintaperusteilla ( = kotoisin läheltä, sopivan nöyrä, oikea puolue...) sellaisia ei aina havaita ajoissa.

Entä toisinpäin, se toinen puoli asiasta? Pienemmissä kunnissa voi olla vaikka 30 vuotta vaikuttanut luottamushenkilötulppa (yksi tai useampi), joka torpedoi kaiken, mitä uudet ja nuoret sivistyneet viranhaltijat esittävät.

Pelkkä omien ajatusten esittäminenkin koetaan loukkauksena ja taas tulee epäluottamusta ja oikeaan ruotuun laittamista.

Kunnat voivat hakea ja saavatkin viranhaltijoita ympäri Suomea, mutta luottamushenkilöitä on pikkukunnissa ja -kaupungeissa valitettavan suppea eikä välttämättä siis laadukas valikoima – eikä vaihtuvuutta. Äänestäminen on perusoikeus, mutta usein äänestetään tottumuksesta vaali vaalien jälkeen sitä tuttua tai siis ei ole edes oikein vaihtoehtojakaan.

Katsokaa muuten Yle-areenasta ”Vain muutaman huijarin tähden”, hauska hyvien näyttelijöiden kotimainen draama.

Siinä nuori osaava kulttuurisihteeri puolustaa oikeuksiaan ja kunnan ja asukkaiden etua. Vastassa on ”vaikka kirkontornissa huutava” kunnanhallituksen puheenjohtaja (”kunta olen minä”). Katselin sitä aikoinaan ihan hupina ja hyvä

se on vieläkin. Aikoinaan sitä katsoessani ajattelin naivisti, että kyllä kuntapolitiikka ja ihmiset kehittyy ja uudistuu, mutta kuinkas onkaan käynyt?

Rafael Hellsten

Hämeenlinna