Kristiinankaupungin ilme ja perinteet

29 vuotta sitten näin Kristiinankaupungin ensi kerran Selkämeren sairaalan synnytysosaston ikkunasta. Merenrantakaupungin puutalojen muodostamassa siluetissa sekä katujen lukuisissa lumoavissa yksityiskohdissa on todella jotain ainutlaatuista ja harvinaista. Ei liene liioiteltua sanoa, että Kristiinan kaltaisten kaupunkien lukumäärä Suomessa on laskettavissa yhden käden sormissa.

Kristiina on tänä vuonna ollut 10 vuotta jäsenenä kansainvälisessä Cittaslow-yhteisössä. Tämä verkosto koostuu paikallisuutta sekä hidasta elämäntyyliä arvostavista ja edistävistä kylistä ja kaupungeista. Vastoin yleistä luuloa hitaan elämäntyylin ei tarvitse tarkoittaa kaupungin kuihtuvaa elinkeinoelämää, vaan perinteisten alueiden hengen säilyttämistä vanhempaa ja vähemmän hätäistä elämäntyyliä kunnioittaen. Tästä esimerkiksi vanhan ajan markkinat ovat oiva esimerkki.

Kehityksen mennessä eteenpäin perinteet ja nykyaika kuitenkin kohtaavat ja sekoittuvat. Tässä on mahdollisuus syntyä jotain uutta. Liian usein kuitenkin käy niin, että vanha väistyy nuoren tieltä. Mikäli annamme näin käydä omassa kaupungissamme, voi se pahimmillaan johtaa siihen, että idyllisten merenrantakaupunkien määrä Suomessa vähenee jälleen yhdellä. Kristiinan keskustan ja sen kauniiden katujen lisäksi matkailijoita houkuttavat monet paikalliset ravintolat sekä museot. Näistä jälkimmäisenä mainittuun kuuluu upea Carslron museo, jossa kiteytyy historiallisen kulttuuriperinnön säästäminen.

Tänä vuonna Carslron kesähuvila täyttää 125 vuotta. Juhlavuotena näyttelyyn on asetettu esille myös vierailevien taiteilijoiden teoksia. Viidestä vierastaiteilijasta vain kaksi on Kristiinasta. Hyvä ratkaisu, että osa näyttelyn teoksista on esillä ulkona mm. kirjontatyöt ovat pihapaviljongissa, geometriset abstraktityöt pihalla, metalliveistokset verannalla ja kylpijä-hahmot syrjäisellä rantatörmällä. Mutta Ryijyt-näyttely on museon huoneissa. Usein tällaisissa tapauksissa vierailevat taideteokset asetetaan omaan tilaansa, mutta ei Carlsrossa. Sen sijaan museon alkuperäiset, Åke Wecströmin valitsemat ja sisustukseen sopivat taulut ja maalaukset on siirretty syrjään ja tilalle on tuotu ryijyjä.

Kuvittele, että menet Ateneumin museoon katsomaan ”Aino-taru” triptyykkiä mutta huomaatkin, että sitä ei ole, vaan tunnetun Akseli Gallen-Kallelan maalauksen tilalla roikkuvat naisen kesämekko, vene ja airot. Carlsron merihuoneessa on ollut historiallinen ja harvinainen taulu, joka kertoi suomalaisten amerikansiirtolaisuudesta; Pohjanmaalta lähti Atlantin yli melkein 13 000 ihmistä. Nyt sen tilalla roikkuu ryijy. Siis Carlsrossa nyt uusi kohtaa vanhan. Kannustankin jokaista käymään näyttelyssä ja pohtimaan, täydentääkö uusi vanhaa ja toisinpäin, syrjäyttääkö jompikumpi toisen vai tekevätkö ne toinen toisensa mitättömiksi, vailla sanomaa ja kontekstia?

Mikä tuleekin olemaan lopullinen mielipiteesi itse näyttelystä on toissijaista sen rinnalla, jos museokäynti onnistuu avaamaan silmiä ja antamaan näkemystä siitä, miten ja missä voimme sulauttaa nykyaikaa perinteisiin ilman niiden syrjäyttämistä.

Natalia Kaleva

kunnallisvaaliehdokas (sd.)

Kristiina