Kuka hoitaa, kun jaksaminen loppuu?

Tuloksellisuus ja kilpailukyky ovat läsnä työelämässä koko ajan. Paineita työntekijälle tuodaan organisaatiomuutoksilla, henkilöresurssien supistamisella ja vastuualueiden kasvattamisella. Enemmän ja tuottavammin pitää tehdä, kuitenkaan resursseja ei lisätä.

Työhyvinvointi on kauniina puheenaiheena monissa keskusteluissa. Kuitenkin työpaikoilla voidaan huonosti. Henkilökunta on päivittäin jaksamisen äärirajoilla. Hoitotyössä työntekijää kuormittavien fyysisten ja psyykkisten tekijöiden lisäksi sosiaaliset tekijät.

Sosiaalisten tekijöiden osuus hoitoalalla jää usein huomioimatta. Vuorotyön ymmärtäminen ulkopuolisena henkilönä ei ole aina selvää. Kun paras ystävä onkin viikonloppuna töissä, eikä pääse tapaamaan. Tai puoliso valvoo yöt töissä, siirtyy vastuu perheen arjesta toiselle. Tai kun vanhempi ei ole läsnä lapsen joulujuhlissa (koska työvuorot), ei kyse ole huonosta vanhemmuudesta.

Puhumattakaan työn fyysisestä raskaudesta tai psyykkisestä kuormituksesta, jota tuo muun muassa kiire, riittämättömyyden tunne, väkivallan uhka sekä sijaisten puute sekä muut vastaavat tekijät.

Ulkopuolisen henkilön on usein todella vaikea ymmärtää kaikkea hoitoalalle paineita tuovia tekijöitä. Kuitenkin me kaikki toivomme parasta mahdollista hoitoa silloin kun sairastamme.

Miksi näin ollen olemme valmiita leikkaamaan matalapalkkaisen, naisvaltaisen alan palkkoja?

Tehdään kiky-sopimuksia, jotka kolahtavat eniten juuri näille arjen sankareille, jotka kaikesta huolimatta huolehtivat meistä, lapsistamme ja vanhuksistamme.

Olisiko tähän nyt aika tehdä muutos? Minun mielestäni olisi. Annetaan hoitajille heille kuuluva arvostus!

Riikka Harjula (vihr.) eduskuntavaaliehdokas

Teuva