Kurikka ei sovi soten keskuspaikaksi

Keskustan Isojoen paikallisyhdistys teki vuosikokouksessaan seuraavan kannanoton tulevan sote-keskuksen sijoittumisesta Etelä-Pohjanmaan eteläosassa: Kurikassa ollaan jo nyt ennen kuin yhdenkään sote-keskuksen paikkaa on päätetty, varauduttu terveyskeskuksen laajentamisen 7,1 miljoonalla eurolla ja uuden perhekeskuksen rakentamiseen 2,2 miljoonalla eurolla toiveena sote-keskuksen sijoittuminen Kurikkaan.

Mielestämme sote-keskusta ei suoraviivaisesti voi ajatella sinne, missä ollaan innokkaimpia rakentamaan uusia tiloja vaan etäisyyksien, tarpeen ja toimivien palvelujen mukaan.

Suupohjan peruspalveluliikelaitoksessa toimintoja on jo vuosia kehitetty ja hiottu yhdenmukaisiksi vastaamaan koko kuntayhtymän alueen ja laajempiinkin tarpeisiin. Kauhajoella on jo nyt hyvin toimiva sote-palvelujen keskittymä koko alueelle.

Etelä-Pohjanmaan eteläisimpänä kuntana Isojoen kauimmaisesta kolkasta on matkaa Kauhajoelle 70 km, Kurikkaan matkaa tulisi 95 km. Meillä on huoli palvelujen karkaamisesta yhä kauemmas.

Toivomme koko Suupohjan alueen heräävän yhtenäisenä puolustamaan hyviä palveluitamme ja tarjoamaan niitä Kauhajoelle sijoittuvan sote-keskuksen kautta myös muille ympäristön kunnille.

Keskustan Isojoen paikallisyhdistys