Lapväärtin ns:n parkkialueelle asvalttia

Lapväärtin nuorisoseuran pysäköintialueelle tarvitaan asvalttipäällyste. Finngärdstået-tieltä on kolme sisääntuloa alueelle.

Pääsisäänkäynnin edessä oleva alue sekä jalkapallokentän vieressä olevat pysäköintialueet kaipaavat kipeästi asvalttia. Tietenkin myös perustyöt kuuluvat asiaan.

Nuorisoseuran talo valmistui vuonna 1952. Se on toiseksi suurin rakennus kirkon jälkeen Lapväärtin historiassa.

Itse sain luottamuksellisen tehtävän johtaa yhdistystä useita vuosia 1960-luvulla.

”Ympyrä sulkeutui” omalta osaltani viisikymmentä vuotta kestäneen työn jälkeen SÖU:ssa eli ruotsinkielisen Pohjanmaan nuorisoseuroissa.

Lapväärtin nuorisoseuran talon merkitys on mielestäni korvaamaton nimenomaan suuria tilaisuuksia järjestettäessä.

Ystävät, lapväärttiläiset ja muut; nyt voimme yhteisvoimin tarttua siihen, että nuorisoseuran piha kunnostetaan. Tarkoitusta varten ryhdytään keräämään varoja ja keräyslista tulevat pankkikonttoreihin Kristiinan Kantakaupungissa ja Lapväärtissä. Listoihin tarvitaan vielä poliisiviranomaisen leima.

Nuorisoseura tiedottaa tilanteen kehittymisestä aikanaan.