Lastu ylävirrasta

Täytyy vastata vastineella, minulle osoitettuun kirjoitukseen (SS 24.6.), vaikka olin kuulemma lukenut edellisenkin huolimattomasti.

Kaskisten saaren tuulivoimasuunnitelmia ja Siipyyn ja Skaftungin tollosuunnitelmia ei voida edes verrata toisiinsa. Kaskisissa tuulivoimalat aiottiin ahtaa pienelle Kaskisten saarelle – ei kauas merelle 8-10 km:n päähän rannasta!

Kaskinen on siis tosiasiassa saari ja kaskislaiset tosiasiassa saarelaisia eikä tilannetta voida verrata mantereen rantalaiseen.

Siipyyn ja Skaftungin tapauksessa suunnitelmat ovat kaukana merellä 8-10 km:n päässä!

Vestervikin tuulivoima-alue toteutuu, koska se on saanut lainvoiman ja sen etäisyys Siipyyn ja Skaftungin rannasta itään, on sama kuin nyt suunnitelmissa olevien merituulivoimaloiden! Sen vastustaminen ei kiinnostanut vastustajia, koska ne eivät vaikuta heidän kiinteistöjensä arvoa alentavasti. Kirjoittajat vetoavat ”meren kuuluvan kaikille”, mutta kuitenkin vastustavat tuulivoimaloita merellä?

Samaisilla rannoilla vastustettiin kiivaasti taannoin suunniteltua ydinvoimalaitosta, vaikka se olisi tehnyt Kristiinasta kadehdittavan houkuttelevan ja vakavaraisen kunnan. Sata vuotta alueella vallinnut pysähtyneisyys olisi ollut muisto vain ja muun muassa työllisyysvaikutukset olisivat kaikkinensa olleet massiiviset.

Alue olisi muuttunut kerralla 1800-luvulta 2000-luvulle.

Maalle sijoitettavien tuulivoimaloiden kohdalla astuu kuvaan mukaan maanomistajien vastuu muun muassa purkukuluista, tilanteessa, jossa tuulivoimayritys on mennyt vararikkoon ja voimalat ovat tulleet vanhanaikaisiksi, hylätyiksi ja ympäristölle rumennukseksi. Tämä on juridisesti selvitetty asia. Järjestys on tämä: Ensin maanomistaja, sitten kunta ja lopulta veronmaksajat.

Tuulivoimaloiden omistukset myös päättynevät aikanaan mitä eksoottisempien maiden omistajien nimiin.

Mereen sijoitettavilla voimaloilla ei tätä purkamisvastuuta maanomistajille synny.

Sadat kiinteistöt ovat jo kokeneet arvonalennuksen Kristiinankaupungin kunnassa ja sama tulee toteutumaan myös huviloille, mutta huvilanomistajat ovat kuitenkin tällöinkin paljon paremmassa asemassa maanomistajien joukossa.

Tuulivoima on muoti-ilmiö, joka kyllä aikanaan poistuu kuvasta.

Siipyyn ja Skaftungin rannalle on nyt ajautunut lastu ylävirrasta ja sellainen ei sovi.

Tuomo Kangas

Kaskinen