Mihin suuntaan, Kristiinankaupunki?

Kristiinalaisen, 1950-luvun koulupojan maailmankuva silloisen Kristiinan näkökulmasta ei varmasti ollut kovin laaja. Tuulahduksen ulkomaailmasta toivat kaupunkiin paperipuun lastauksen kevätjuhlaan murtaen tulleet saksalaiset höyrylaivat ja kesäkuukausina entisille koulukulmilleen Ruotsista Volvoillaan lomailemaan saapuneet suupohjalaiset. Kristiinan ja Seinäjoen välinen rautatieliikenne oli lähinnä paperipuuta kaupungin satamaan. Turistiliikenne suuntaan tai toiseen oli vähäistä.

Vuotuisten tapahtumien kohokohtia olivat kaupungin torilla järjestetyt markkinat, jotka myyjien ja markkinamiesten lisäksi toivat kaupunkiin vieraita myös lähikunnista. Brahegårdenilla järjestetyt markkinatanssit olivat aina varsinainen tapahtuma. Monenkohan kristiinalaisen yhteinen taival mahtoi alkaa sieltä?

Muutoin kaupungin kulttuuri- ja iltaelämä rajoittui lähinnä elokuvateatteri Bio duxiin, kahteen torin varren ravintolaan ja kulman takaiseen jäätelöbaariin. Unohtaa ei pidä torin ylälaidassa sijainneen Suupohjan osuuskaupparakennuksen näyteikkunaseinää pönkittäneiden nuorten miesten kaiken valvovaa joutilasta nojailua ja kuulumisten vaihtoa pikkukaupungin tapahtumista. Se oli tavallaan edeltäjä nykyisille ”Esson baarin parlamenteille”.

Ei eletty vielä televisioaikaa ja Yleisradion kevyemmänkin musiikin tarjonta rajoittui lähinnä Lauantain toivottuihin ja saman illan myöhäisuutisten jälkeisiin, ehkä puolituntisiin radiotanssiaisiin. huvitusten ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien tarjonta oli vähäistä, eikä niitä osattu vaatia. Aikaa jäi siten hyvin työnteolle ja koulunkäynnille.

Kristiina oli kaltaiselleni koulupojalle turvallinen, mukava ja kaunis asuinympäristö, joka jokseenkin täytti koulupojan ja nuorukaisen tarpeet. Vaatimuksia nuoriso tuskin osasi edes esittää. Hyvänkin elämän tarpeet olivat rajalliset. Toimeen tultiin vaatimattomissa oloissa, ja oltiin tyytyväisiä ja kiitollisia.

Tuo kaupungissa 1950-luvulla viettämäni nelivuotinen asuinaika jäi pysyvästi mieleeni muiden muassa rauhallisen ja turvallisen kaupunkiympäristön johdosta. Mielestäni Kristiina on edelleen yksi Suomen mukavimpia ja kutsuvimpia aikakautensa pikkukaupunkeja, missä mielellään toistuvasti vierailee. Ydinkaupungin ilmettä ei ole vielä pilattu. Päinvastoin vanha rakennuskanta on lähes kaikkialla saatettu hyvään ja näyttävään ulkoiseen kuntoon. Siitä kaupunki ja kaupunkilaiset ansaitsevat vilpittömän tunnustuksen ja kiitoksen. Aiheellista on niin ikään todeta, että vanhan ydinkaupungin ulkopuolisille alueille rakennetut erillistalo- ja rivitaloalueet ovat pääosin mallikkaita ja hyvin hoidettuja.

Tuskin on aiheellista samentaa myönteistä muistikuvaa Kristiinasta puuttumalla kaupungin elinkeinopolitiikkaan laajemmin. Tunnen henkilökohtaisesti suurta pettymystä siitä, että sellaiset kaupunginelinvoimaisuudelle ja kehittämiselle suuren merkityksen omaavat helmet, kuten meriliikenne- ja raideyhteys, on jokseenkin täydellisesti ja ilmeisesti lopullisesti lakkautettu! Lähin valtatiekin on pystytty pitämään lähes 10 kilometrin etäisyydellä ydinkaupungista. Maakuntien lähetystöjä ja erilaisia vaikuttajia juoksee ahkerasti päättäjien luona pääkaupungissa, joskus huonoin, usein hyvin tuloksin. Suupohjan Sanomien arkisto pystyy varmasti kertomaan, millaisella toimeliaisuudella kaupungin kehittämistekijöiden karsimista yritettiin aikanaan torjua.

Äskeisellä käynnilläni Kristiinassa kiinnittyi huomio erityisesti kaupungin satamaympäristön nykyisen surkeaan ulkonäköön. Hienolinjainen tullipaviljonki yhdessä toiminnallisia kehittämisideoita kaipaavien lautatavarasuojien kanssa alkanevat pian olla purkukunnossa. Lähellä samaa tasoa lienevät aikakautensa arkkitehtuuria ansiokkaasti edustava rautatieasemarakennus ja rautatieläisten vankanoloinen, pian purkukelpoinen kivitalo. Aikansa vaikuttaviin rakennuksiin kuuluva veturitalli näyttää tosin olevan vielä pystyssä, mutta kuinka kauan. Kiskoja ei ole tietenkään kummankaan rakennuksen lähellä vuosiin nähty.

Ulkopaikkakuntalaisena on tuskin perusteltua ideoida tai neuvoa kaupungin päättäjiä satama- ja asemaympäristön kehittämisessä, historiallisten arvorakennusten tulevaisuudesta puhumattakaan. Suupohjan Sanomat voisi ideoida yleisökilpailun. Toivoa sopii, että Ulrika Eleonoran kirkko, sitä lähellä oleva vanha tuulimylly, raatihuone ja sen takana sijaitseva linnamainen koulurakennus saisivat vielä kauan olla kaupungissa vierailevien turistien katseenvangitsijoina.