Närpiöntie on keskellä Suupohjaa

Ruotsihan menetti Suomen alueen Venäjälle 1808. Venäjä aloitti hyökkäyksen alkuvuodesta ja vuoden loppuun mennessä koko Suomi oli vallattu. Nyt alkoivat venäläiset isännöidä myöskin Suupohjassa.

Teuva kuului tuolloin vielä Närpiöön. Perälästä Närpiön kirkolle oli vain ratsupolku Tankinevan päitte Närpiön kirkolle. Venäläiset rakensivat Närpiöön ensin varuskunnan, missä koulutettiin suomalaisia miehiä Venäjän armeijaan. Vuosina 1825-26 aloitettiin Pohjanmaalla tietyöt ja maantie Perälästä Närpiöön valmistui 1825. Kaskinen sai tien jatkoksi sillan 1828.

Kyllä venäläiset alkoivat rakentaa Suomeen myöskin rautateitä. Suupohjan alueelle tultiin noihin aikoihin hommiin 1900-luvun alussa. 1907 Perälän kylässä oli jo rautatien linjauksia miehet tekemässä. Ensikerran juna tuli Perälään 1911, kiskotus oli siihen asti valmis liikenteeseen. Perälän asemalla oli toisen luokan ravintolakin kohta kun liikenne alkoi.

Tuon jälkeen on Kristiinan rautatiet kääritty suomalaisten toimisesta rullalle. Ja Kaskisten rautatien korjausrahat ovat kateissa. Joten nyt olis täällä Suupohjassa heräämisen aika.

Nyt täällä maapallolla katseet kiintyy autojen peräpäähän, se pitäisi saada pelaamaan siistimmin. Siinä moni autotehdas alkaa kehitellä autojen akkuja. Koska tosiasia on, että päästöt pitää vähetä. Nyt olisi tekniikan kehityttävä niin, että akut latautuisivat ajon aikana. Se olisi tietenkin silloin ”ikiliikkuja”. Ensimmäinen akku vetää autoa eteenpäin ja toinen akku latautuu ajon aikana.

Nyt onkin rahanarvoinen asia sillä, joka keksii paremman akun. Koska hyvällä keksinnöllä olisi rajaton kysyntä. Tuollaisen akun ja auton tekopaikaksi sopisi hyvin tuo vanhan Närpiöntien lähimaasto. Se sijaitsee ensiksikin keskellä Suupohjaaa.

150 vuotta sitten Teuvasta tuli oma kunta. Närpiön ja Teuvan väliin tehtiin pitäjän raja, joka on nykyään maakuntaraja. Tuo rajan pituus Närpöntiestä Horonkylään on 16 kilometriä. Tuolle maakuntarajalle rakennetaan 1 200 metriä pitkä ja 100 metriä leveä ajoväylä ja Närpiön ja Teuvan puolelle rakennetaan 50 hehtaarin teollisuushallit, jotka ovat 500 metriä leveät ja 1 000 metriä pitkät. Näin siinä on yhteensä 100 hehtaaria hallitilaa.

Tuonne hallien pohjoispäähän tulee 200 metriä leveä parkkitila. Tuo parkkitila varmistaa sen, että hallit eivät vahingoitu, jos tehtaita laajennetaan kohti Horonkylää. Hallien katoille tulisi aurinkopaneelit, joiden lämpö varastoituisi kesän aikana Koljatin kallioon ja sieltä otettaisiin talvella käyttöön.

Liikenteellisesti tontti on lähtevällä paikalla. Sisäänajo tontille tapahtuisi maakuntarajalla olevalla sata metriä leveällä tiealueella. Kasitielle on matkaa viisi kilometriä ja 67-tie on lähituntumassa. Ja sitten tämä Suupohjan rautatie on 600 metrin etäisyydellä hallien päädystä. Salaojat maantien ojissa helpottavat sekä tien että hallien käyttöä. Tuon toisen ojan reunaan on sijoitettu sähkökaapelit, joten nekin ovat hyvin suojassa kun maantien ojassa on salaoja. Rautatiellä olisi yhteys Kaskisten satamaan 20 kilometriä, ja Kiinaan kahdeksan päivän ajo.

Suupohjassa sijaitsevat Kaskinen, Kristiina, Närpiö, Karijoki ja Teuva sijaitsevat enintään 30 kilometrin päässä tästä teollisuusalueesta. Jurvan kirkkoon on 33 km ja Kauhajoen kirkkoon 35 km. Kyllin iso, toimiva teollisuusalue varmistaisi koko Suupohjan työllisyyden, rautatien olemassaolon ja väkiluvun lisääntymisen.

Anselmi Kittilä

Teuvan Perälässä 23.11.2018

>>>>>>> Stashed changes