Saliininkoti ajatuksissani

Kiitos yösijasta reilu vuosi sitten. Sain olla isän vieressä hänen viimeisen viikkonsa, te huolehditte äidistä. Kiitos, että arjen töiden ja joulunajan kiireiden lisäksi huolehditte myös minusta kysyen: Jaksatko sinä? Kyllä minä jaksoin, tuellanne.

Oli arvokasta saada olla läsnä lähdön hetkellä, pitää kädestä, silittää poskea ja jutella. Nähdä silmien avautuvan ja kirkastuvan, kuulla syvä huokaus, sulkea silmät ja jättää hiljaiset jäähyväiset.

Emmekö jokainen toivoisi samaa läheisillemme ja itsellemme, välittävää hoitoa ja läheisen läsnäoloa?

Etäomaisena seuraan Karijoen tapahtumia Hämeenlinnasta. Marraskuussa säikähdin, Saliininkoti aiotaan myydä Esperi Carelle. Luin kunnanvaltuuston ja -hallituksen pöytäkirjoja, löysin vain lausuntopyynnön. Anelin mielessäni ”Älkää tehkö sitä, perehtykää!”

Asia hoitui, tosin ikävästi. Ulrika-kodin tilanne nosti riskit kaikkien medioiden kärkeen. Uutisten ja kannanottojen ansiosta myynnin kyseenalaistavaa tietoa on nyt tarjolla ylen määrin. Vanhuspalvelulaki nostettiin pöydälle. Pieni kunta on puun ja kuoren välissä. Tarvitaan ratkaisuja, ei lisää ongelmia.

Äidin hoitoturvallisuuden lisäksi asia kiinnostaa toimittuani pitkään vanhushuollon esimiehenä ja kehittäjänä, uusien toimintamuotojen käynnistäjänä, kouluttajana ja lopulta myös vanhushuollon henkilöstön ja esimiesten työnohjaajana vaativissa muutoksissa. Olen huolissani suuntauksesta. Oletetut säästöt voivat kostautua ja kalahtaa omiin nilkkoihin. Vanhenemmehan me itse kukin.

Sinikka Harjunpää

Hämeenlinna