Terveystarkastuksessa

Kyseisenä vuonna olin täyttämässä 60 vuotta ja oli säännöllisen terveystarkastuksen aika keväällä. Verikoe oli jo otettu ja istuin lääkärin vastaanotolla kuulemassa tuloksia.

- Hm, sanoi lääkäri.

- Muuten oikein hyvä, mutta maksa on täysin loppu.

Minä kakistelin ja sain lopulta kysytyksi, kuinka kauan minulla on aikaa jäljellä.

– Kahdesta viikosta kahteen kuukauteen, kuului karkea vastaus.

Nyt seurasi pitkä selvitys minun ilmiselvästä alkoholin väärinkäytöstä. Myönsin toisinaan sammuttaneeni janoni keskioluella saunan jälkeen ja vastaavaa. Sitä pidemmälle emme päässeet. Lääkäri heitti epäilyksen silmäyksen potilaaseen.

Minä horjuin pois lääkärin vastaanotolta. Tärisevässä kädessäni oli lähete Vaasan keskussairaalaan.

Kotona ryhdyin pikkuhiljaa setvimään talon papereita ja valmistautumaan pahimpaan. Valitettavasti tämä tapahtui toukokuussa ja sain ajan Vaasaan vasta elokuun lopulla.

Tuo kesä tuntui loputtoman pitkältä. Varsinkin, kun olin menettänyt vaimoni syöpään edellisen kesänä.

Nenä valkeana astuin Vaasassa lääkärin vastaanotolle. Lääkäri vilkaisi nopeasti paperini läpi.

‑ Ei vaaraa, sanoi nuori lääkäri rauhallisesti.

‑ Minun mielestäni sinä olet täysin terve!

Seisoin ulkona sairaalan rappusilla. Leuto elokuun tuuli leikki kukkaistutuksissa ja jokunen yksittäinen perhonen lepatteli ohitseni. Myöhäiskesä on niin kaunis! Päätin ostaa itselleni uuden hienon rannekellon merkiksi saamastani lisäajasta.

Myöhemmin syksyllä alkoi päässäni pyöriä ajatus. Halusin selvittää syyn siihen, miksi ensimmäinen lääkäri oli tehnyt niin kohtalokkaan erehdyksen. Varasin ajan kyseiselle lääkärille. Halusin myös huomauttaa hänelle koko kesän menneen minun osaltani täysin pilalle.

Lääkäri vaikutti hyvin ärsyyntyneeltä.

- Ehkä on parasta, että kirjoitan lähetteen Huutoniemelle, ilmoitti lääkäri kurottaen ottamaan takanaan olevasta hyllystä lomaketta.

Niin paljon ehdin nähdä, että kyseessä oli lomake M3 tai jotain vastaavaa, ennen kuin sain jalat alleni ja ryntäsin ulos vastaanotolta.

Kristiinan Kantakaupunki