Tiukassa ovat omat säännöt

Iloisin mielin muutimme Tiukkaan vuonna 2012. Ilo loppui lyhyeen, kun moporalli jatkui vuodesta toiseen 2013-2018.

Kesällä 2015 yritimme saada sen loppumaan, osa ohjeista tuli poliisilta mitä tehdä. Tuloksena oli 5-10 mopopojan meihin kohdistunut 2013-2018 jatkuva kaasuttelu ja piippailu kohdallamme Huom! Ei muualla.

Keskellä yötä ovat lapsenlapsemme heränneet säikähtäneenä, kun kolme mopopoikaa kääntyi tiellä nokat kohti pihaamme ja piippailivat, vilkuttelivat valoja ja kaasuttelivat. Pimeällä tultu pellon poikki pihaamme.

Syksyllä 2017 varastettiin tuoleja pihasta, ne rikottiin kuivaamon lähelle. Yksi tuoli ilmestyi keväällä 2018 rikottuna 8-tien sillan alle kahden traktoripojan yöllisen ajelun jälkeen.

Vuonna 2018 kaksi tiettyä henkilöautoa ovat tööttäilleet kohdallamme yöllä. Vappuyönä hakattiin nyrkillä ovea, viisi jäi kiinni ja vain yksi vanhemmista tuli selvittämään asiaa yöllä meidän ja poikien kanssa. Kiitos (muita ei ole koskaan käynyt). Kiitos myös eräälle toiselle, joka on auttanut meitä. Kaksi viikkoa on ollut rauhallista.

Nyt riittää. Venetsialaisilta na aikuiset ampuivat omakotitaloalueella raketteja yöllä kello 00.55 /1.55 / 2.45 / 3.25 ja 4.30. Meillä koirat pelkäävät raketteja ja olivat paniikissa kun raketteja ammuttiin suoraan meillepäi. Yksi raketti tuli suoraan pihaan auton ja terassin väliin. Oliko tarkoitus polttaa talo vai auto?

Jos näin kiihkeästi tiukkalaiset vihaatte meitä, niin kerätkää 94.000 euron kolehti, niin meistä pääsee eroon.

Kyllästyneet