Toivottavasti järki voittaa loppupäässä

Seuraan kauhulla, kuinka rakas kotikaupunkini Kaskinen rapistuu ja muuttuu parakkikyläksi. On aika ymmärtää, ettemme voi jatkaa itsenäisenä. Jos jatkamme samaa rataa, muutaman vuoden päästä kaupungista löytyy yhä enemmän hökkeleitä, joita kukaan ei ylläpidä, kuoppaisia katuja ja olematon palvelutaso. Jos tulevaisuus näyttää tältä, minulle on tärkeämpää, että Kaskinen säilyy kauniina pientalopaikkakuntana, jossa löytyy peruspalvelut kuin se, kuka sitä hallinnoi.

Itse en ole ollut poliittisesti aktiivinen Kaskisissa, mutta olen nähnyt, kuinka vaikeata on yhteistyö puoluerajojen yli saadakseen pitkäjänteisesti ulottuvia päätöksiä. Kansalaisten hyväksi jokainen instanssi, olipa kyseessä kaupunki, kunta tai yritys, tulisi johtaa niin kuin yritystä. Päätökset perustuvat kannattaviin hankkeisiin eikä poliittiseen peliin.

Joskus saa käsityksen, että osa kaupungin asukkaista elää siinä uskossa, että kaupungissa aina löytyy käytettävissä olevia varoja. Kommentteja kuten ”kaupunki ei tee sitä, ei tee tätä” kuulee aika ajoin. Jos varoja ei ole, niin on vaikeata järjestää, ylläpitää, korjata ja investoida.

Tällä hetkellä on menossa selvitys kunnanliitoksesta Närpiön kanssa, joka on kaksikielinen kaupunki, jossa on ruotsinkielinen enemmistö. Mahdollisen kuntaliitoksen yhteydessä kaskisilaisten ei pidä olla huolissaan, että eivät saisi kaksikielistä palvelua.

En ole nähnyt, että mediassa olisi avattu kuinka kuntaliitos vaikuttaisi kaskislaisen perheen arkeen. Olen itse miettinyt asiaa ja tehnyt laskelmia: 1) Kunnallisvero; Kaskisten veroäyri on 22 % (nykyinen ja budjettiesitys vuodelle 2019), ja Närpiön veroäyri on 21 % (nykyinen ja budjettiesitys vuodelle 2019). Tilastokeskuskuksen 28.06.2018 selvityksen mukaan yksityissektorin meridiaanipalkka Suomessa on 3220 €/kuukausi. Tämän suuruisesta palkasta Kaskisissa asuva henkilö maksaisi kuukausittain 32,20€ enemmän kunnallisveroa kuin henkilö, joka asuu Närpiössä. Vuositasolla Kaskisissa asuva maksaisi noin 400€ vähemmän kunnallisveroa, jos paikkakunta yhdistyisi Närpiön kanssa.

2) Kiinteistövero; Asuintalon kiinteistöveroprosentti on Kaskisissa 0,9 % (budjettiesitys 2019) ja Närpiössä 0,5 % (nykyinen ja budjettiesitys 2019). Henkilö, joka omistaa asuintalon Kaskisissa, jonka verotusarvo on 65.000 €, maksaa 260 € enemmän kiinteistöveroa kuin henkilö, jolla on asuinrakennus Närpiössä.

3) Palvelutaso ja asuinympäristö; Kun liikun Kaskisten naapurikunnissa voin havaita, että esim. Närpiössä löytyy monesta ”kaupunginosasta” uusia tai juuri kunnostettuja kouluja ja vanhustentaloja. Kadut ja viheralueet pidetään kunnossa.

Kesäisin kaupungin/kunnan omat puutarhurit hoitavat julkiset viheralueet ja kukka-asetelmat. Kuntaliitosselvityksen mukaan Kaskinen olisi toiseksi suurin kaupunkiosa Närpiössä, joten on todennäköistä, että peruspalveluja olisi tarjolla tarkoituksenmukaisissa tiloissa ja kadut ja viheralueet pidettäisiin kunnossa.

Esimerkiksi varat, jotka tänä päivänä käytetään Kaskisten hallinnon pyörittämiseen (noin 0,5 miljoonaa € 2017 vuoden tilinpäätöksessä) voisi sen sijaan sijoittaa ylimääräiseen Kaskisten kaupunginosan kiinteistöjen, katujen ja viheralueiden ylläpitoon.

Toivottavasti järki voittaa loppupäässä! Minä kannatan kuntaliitosta Närpiön kanssa niin pian kuin mahdollista. Toivon, että muut Kaskisten asukkaat uskaltavat ilmaista kantansa kuntaliitoksesta.

Ann-Charlotte Grönlund

Kaskinen