Valtioneuvoston päätös voimassa

Valtioneuvosto antoi vuonna 1927 virallisen luvan järjestää vuosittain kahdet kaksipäiväiset markkinat Kristiinassa: perjantaina ja lauantaina ennen mikkelinpäivää ja samoina päivinä ennen kynttilänpäivää.

Vaikka markkinoiden järjestämiseen ei nykyään tarvita lupaa näin korkealta taholta, on tuolloin annettu lupa ajankohtineen yhä voimassa, sillä sitä ei ole koskaan kumottu.

Sitä ennen olivat Kristiinan markkinat epävirallisia. Niiden määrä ja ajankohta vaihtelivat 1700-luvulla, ja esimerkiksi 1789 pidettiin kaupungissa neljät yksipäiväiset markkinat: tammi-, helmi-, syys- ja joulukuussa.

Syysmarkkinat ovat kaupungin nykyisistä kolmista vuosittaisista markkinoista vanhimmat.

Ensimmäisen kerran ne pidettiin 14. syyskuuta 1783, mutta ne olivat tuolloin vielä epäviralliset. Alussa mainittu valtioneuvoston päätös virallisti ne ja määräsi myös niiden ajankohdan.

Vain harvalla kaupungilla oli 1600- ja 1700-luvulla oikeus järjestää markkinoita. Maaseudulla pidettävät markkinat olivatkin ainoa tilaisuus, jossa kaupunkien porvarit saivat tasavertaisesti käydä kauppaa maaseudun väestön kanssa, mutta siihenkin tarvittiin lupa.

Pian Kristiinan perustamisen 1649 jälkeen saivat kaupungin porvarit 1652 erioikeuden käydä Vöyrin, Pietarsaaren, Kalajoen, Pyhäjoen ja Lohtajan markkinoilla.

Kristiinalaisten pahimpia kilpailijoita olivat vaasalaisporvarit, jotka jo ennen Kristiinan perustamista hankkivat itselleen oikeuden pitää markkinoita Långön saarella Närpiössä. Myös Porin ja Rauman kauppiaat kävivät näillä markkinoilla, mutta kristiinalaiset saivat luvan osallistua niille vasta runsaat kolme vuosikymmentä myöhemmin, 1682.

Vaasalaisille myönnettiin 1672 lupa pitää markkinoita myös Tervajoen kylässä. Kristiinalaiset eivät saaneet osallistua myöskään näille markkinoille, ja myös vuoden 1752 valtiopäiville tehty anomus markkinoiden järjestämisestä Ilmajoen pitäjän Kauhajoen kylässä torjuttiin.

Sen sijaan saivat kristiinalaiset ensimmäisen kerran pitää omat markkinat Isojoen kirkonkylässä 13. joulukuuta 1752. Tämä kristiinalaisten perinne Isojoella jatkui joulukuuhun 1786 – runsaat kolme vuotta ensimmäisten Kristiinassa järjestettyjen omien markkinoiden jälkeen.

Seppo Kuusinen

Lålby