Vanhoja muistellen, uuttakin ajatellen

Vuosien karttuessa ajatuksiin palautuu tapahtumia menneiltä vuosikymmeniltä. Isojoen kunnan osalta on myönteistä talouden ja peruspalvelujen säilyminen hyvässä tasossa. Samaa ei voi sanoa väkiluvun kehityksestä. Viisikymmentä vuotta sitten meitä oli vielä reilut 4000 henkeä. Sadan vuoden takainen asukasluku oli yli 5000, lisäksi toistatuhatta USA:n ja Kanadaan muuttaneita.

Rakennemuutos on ollut nopeaa, maa- ja metsätalouden koneellistuminen vähensi ihmistyön tarvetta rajusti.

Sama suunta oli muissakin toiminnoissa. Kunnissa pyrittiin lisäämään ja saatiinkin korvaavia työpaikkoja muun muassa neulomoalalle. Vuosien kuluessa monet niistä siirtyivät halpamaihin, aluksi Viroon. Pimeät ikkunat ja lumet portailla pistävät mielen apeaksi. Toivoa tuovat lisääntyvät etätyöt, jota korona-aika on vauhdittanut. Toimeliaisuutta osoittaa myös investoinnit tuotantotiloihin. Viime vuosina ei ole ollut muuttotappiota, kuolleisuuden ollessa syntyvyyttä suurempaa väkiluku edelleen vähenee.

Suurin uhka kunnan itsenäisyydelle onkin pieni asukasluku. On vaikea pitää tarvittavia toimintoja yllä vähäiselle ihmismäärälle. Laajan kunnan pitkä yksityistieverkkokin on rasittamassa syrjäisten alueiden toimintoja. Tuleekin mieleen aika, jolloin maanteiden hoito oli talollisten rasitteena.

En pyri neuvomaan tulevia kuntapäättäjiä, mutta minulle oli tärkeää olla yhteydessä kansanedustajiin. Ensimmäisen kansanedustajan puhelinnumeron sain vuoden 1968 lopulla ollessani MTK:n peruskurssilla Espoossa. Eräänä iltana tapasin sattumalta kansanedustaja Toivo Antilan perheen. Hänen poikansa Esa oli tuttu ennestään, kun Antila havaitsi poikansa tuntevan minut, hän halusi tietää kuka ja mistä olen. Tarvittaessa kansanedustaja järjesti tapaamisen jopa ministerin puheille.

Odotan valtiovallalta ymmärrystä maaseutuakin kohtaan, koko maan asuttuna pitäminen on kansakunnan etu. Valitettavasti joissain puolueissa enemmistö ajattelee toisin. Kun nyt seuraa tapahtumia maailmalta ja suomessakin näyttää, että on unohdettu, mitä tehtiin ihmisryhmille Saksassa ja Neuvostoliitossa 1930- ja 40-luvuilla.

Meidän tulee oppia ymmärtämään, että tarvitsemme eri tehtävissä myös vierasta työvoimaa. Isojoellakin tästä on jo vuosien myönteinen kokemus.

Antti Jaakkola

Vanhakylä