Miten kylät saadaan eläviksi? Sitä Seppo Kuusinen kuuluttaa ”Lukijan Palstalla”, esittämättä mitään visiota, että miten.
Mikään ei estä hakemasta ratkaisuja, mitä pitäisi tehdä tai mitä ei enää saisi tehdä, että kylät pelastettaisiin eloon.
Asia on kokonaan kiinni meistä maaseudulla elävistä ja maakunnissa asuvista. Meitä ei pelasta vuoden 2015 vaalitkaan, sillä jokainen vaaleihin osallistuvista puolueista kumartaa sinne, missä on äänestäjien enemmistö eli esimerkiksi Helsingin seudulle ja pyllistää samalla maaseudulle, josta kertyy vähän ja hajanaisesti ääniä.
Suurten kaupunkien äänestäjät eivät suostu veroeuroillaan pitämään pystyssä kyläkouluja. Jos joku puolueista tätä esittäisi, niin se painisi kohta politiikan mutasarjassa. Osoituksena tästä on oppositiopuolueiden meno niin sanotun Soten taakse, että edustuskelpoisuus säilyisi äänirikkailla alueilla, koska Suur-Helsinki keskeisen ajattelun myytti on, että Sote tuo valtavat säästöt. Näille maakunnat on myyttinen siirtomaa, joista voidaan repiä irti kaikenlaisia säästöjä ja rikkauksia, josta jollakin myyttisellä tavalla riittää otettavaa ja säästettävää.
Mistään yhtenäisestä kansasta ei enää voida puhua, sillä myyttien synnyttämä kateus on jakanut kaupunkikeskeisen Suomen ja maakuntien Suomen syvällä rotkolla kahtia. Jos tätä selvittelet, niin riita siitä tulee.
Tämäkin kirjoitus on kai jo riidan haastamista.
Epäilen, ettei maaseudultakaan löydy yksimielisyyttä siitä miten saat kylät eläviksi. Kuitenkaan meidän asiaamme ei aja kukaan muu kuin me itse.