Ei unohdu koskaan tuo päivä
kolmastoista
maaliskuuta,
vaikka elämäni varrella
on unhoon jäänyt
paljon muuta.
Radiosta kun kuulin
päivän uutiset sen,
niitä todeksi
minä en millään uskonut en.
Oli kuin halolla
päähän isketty ois,
nytkö minun pitää
lähteä kotoani pois?
Ajatus pyöri
miksi meille näin piti käydä,
ja seuraavat päivät
olivat yhtä
lähtötouhua täynnä.
Piti pienkarja teurastaa
ja lehmät maantielle ajaa.
Viljat ja tavarat vietiin
tien varteen ja
sieltä kohti rajaa.
Kun lapset ja vanhukset
vietiin kauas evakkoon pois,
silloin nauru kylästä kuoli
kuin sitä milloinkaan
ollut ei ois.
Muutaman päivän jälkeen
hevoskuormat kylästä lähti,
silloin moni kyynelsilmin
hyvästit kotikunnille jätti.
Kotinsa kun jättää
sitä ei sanoin kuvata voi,
laulu Karjalan kunnaista
vain hiljaa mielessä soi.
Jatkosodassa Karjala
takaisin vallattiin vielä,
me evakot koteihimme
palasimme asumaan
ilomielin.
Sitä onnea kotikonnuilla
kesti kolmen vuoden verran,
tuli syyskuun rauha,
pois lähtö nyt
viimeisen kerran.
Meistä evakoista nyt
suurin osa nurmen alla
ikiuntansa nukkuu,
mutta itsenäisessä
Suomessa ja Karjalassa
käki yhä kevättä kukkuu.
Talvisota päättyi 75 vuotta sitten tehtyyn Moskovan rauhaan. Silloin 420 000 suomalaista menetti kotinsa. Sitä tapahtumaa muisteli