Maaseutu on arvokkain osa Suomea. Se tekee Suomesta sen, mitä se parhaimmillaan on.
Maaseudun arvokkain osa on viljelty maa ja metsät, joiden varassa on selvitty Suomea kohdanneista kriiseistä. Keskeistä on ollut maanjako maattomille. Esim. torpparivapautus, ns. Lex Kallio ja yms. Sodista selvittiin siirtoväen pika-asutuslaeilla ym. vastaavalla, suosimalla ja auttamalla pienviljelijäväkeä. Huippuna oli 1958 maanhankintalaki, joka suosi pienviljelijävaltaista maataloutta.
1960-70 luvut olivat aikaa, jolloin jatkuva maanjako oli köyhdyttänyt maaseudun elivoimaa ja ryhdyttiin eräänlaisiin vippaskonsteihin, kunnes EU:n siirtymisen seurauksena ulkoistettiin koko maaseudun kohtalo sen haltuun. Sen, joka ei ensinnäkään käsittänyt aiemman maatalouden merkitystä Suomen maaseudulle. Seurauksena oli Mansholth-opin mukainen maatalouden kehittäminen, jonka tavoitteena on tehdä maaseudusta mahdollisimman halpojen elintarvikkeiden tuotantoalue ja siirtää sen pienviljelijäväki kaupunkeihin muka elinkelpoisempiin olosuhteisiin ja kehittää maatalous suurella rahalla elinkelpoisiin yksiköihin, joka on osoittumassa yhtä tuhoisaksi maaseudulle, kuin jatkuva maan jakaminen.
Kuitenkin ruoka on edelleen kallista ja suurella rahalla väsättyjen tilojen yllä leijuu konkurssiuhka tai muut kriisit, koska MTK huutelee hallitukselta hätärahoitusta. Suurena vaarana on tilojen joutuminen suuren ahneen rahan haltuun ulkomaisine halpoine työvoimineen, jolloin Suomen maaseutu on menetetty. Tämäkö on EU-maataloutemme tavoite?