Liikennemerkit pitää laittaa tasoristeyksissä oikeille paikoille. Ohjeet ovat hevosaikakaudelta yli 100 vuoden takaa.
200 metriä ennen rautatien tasoristeystä pitää olla kärkikolmio ja 40 kilometrin nopeusrajoitus, sitten rataa lähestyttäessä 20 kilometrin rajoitus ja Stop-merkki. Liikennemerkit on sijoitettava lähemmäs tien reunaa tai osittain tielle.
Lisäksi tarvitaan sinistä ja keltaista vilkkuva led-valo, ainakin pimeänä vuodenaikana.
45 vuotta yritin nimettömillä aloitteilla liikenneministeriöön saada maaseudun teille nimet ja numerot.
Perustelin, että kun muuttaa uusia viramiehiä, kuten eläinlääkäreitä, palopäällikköjä, seurakunnan työntekijöitä, ei tarvitse sanoa, että heidän luokseen on viisi kilometriä ja valkoinen talo oikealla.
Kuukausi tuon 30 vuotta sitten liikenneministeriöön lähettämäni kirjeen jälkeen luki sanomalehdissä, että se toteutetaan.
Vuosittain tapahtuu noin 30 tasoristeysonnettomuutta, joissa kuolee 10–12 ihmistä. Nyt eduskunta myönsi kaksi miljoonaa euroa, joten pitää tapahtua jotakin.
Kirjoitin rautateiden turvapäätöksistä liikenneministeriöön. Asia ei ole edennyt.
Vilho Koivisto
Myrkky