Kai Ylikoski kirjoitti (SS 9.3.) tuulivoimasta. Hän vertaa virheellisesti viime aikoina julkisuudessa käsiteltyjä tahallisia mittaustulosten väärentämisiä tuulivoimaloiden äänen mallintamiseen ja mittaamiseen. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole rinnastettavissa.
Voimalavalmistajan ilmoittamat takuuarvot ilmoitetaan juridisesti sitovassa toimitussopimuksessa, joka tehdään voimaloiden ostajan kanssa. Jos ilmoitetut ääniarvot ylittyvät, on valmistaja se taho, joka kantaa vastuun virheestä.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos voimalaa joudutaan esimerkiksi korjaamaan sopimusta korkeampien lähtöäänentasojen takia, vastaa voimalavalmistaja korjauksesta sekä siitä seuranneista taloudellisista menetyksistä tuotannossa. Taloudellinen vastuu on viime kädessä valmistajalla, ja toisin kuin Ylikoski kirjoittaa, on valmistajan intressissä ilmoittaa mahdollisimman tarkat, tai jopa hieman ylimitoitetut, takuuarvot voimaloidensa äänelle.
Äänen leviäminen mallinnetaan kolmannen osapuolen toimesta hankkeen suunnittelu- ja luvitusvaiheessa. Mallinnuksessa käytetään edellä mainittuja voimalavalmistajan takuuarvoja. Ympäristöministeriö päivitti vuonna 2014 tuulivoiman äänen mittaus- ja mallinnusohjeet, joiden mukaan äänen leviäminen mallinnetaan. Ohjeiden julkaisemisen jälkeen useassa tuulipuistossa on mitattu tuulivoimaloiden äänen leviämistä sekä mallinnettu äänen leviäminen YM:n ohjeiden mukaan. Tulosten vertailu osoittaa, että mallinnus vastaa erittäin hyvin todellista äänen leviämistä, joskin mallinnus hieman liioittelee matalia taajuuksia. Matalien taajuuksien liioittelu on hyvä asia, sillä se antaa lisää turvamarginaalia.
Myös tuulivoimaloiden prototyyppien lähtöäänentasot arvioidaan perustuen laskentamalleihin sekä valmistajan omiin kokemuksiin vastaavista, jo olemassa olevista voimaloista. Ulkopuolinen taho mittaa valmistuneen tuulivoimalamallin lopullisen ääniarvon. Mittausten perusteella on voitu todeta, että prototyypeille annetut takuuarvot vastaavat todellisuutta erinomaisesti.