Tuulivoimateollisuuden kilpajuoksu syöttötariffista on saanut monilla alueilla aikaan jo nyt korvaamattomia vaurioita ihmissuhteisiin, luontoon ja ympäristöön. Onko se sen arvoista, eikö kannattasi ottaa aikalisä?
Tuulivoima tekniikkana tulee olemaan yksi tulevaisuuden tärkeistä energiamuodoista, siitä ei ole epäilystä. Harhapoluille asia lähti ylihinnoitellun syöttötariffin ja liian kunnianhimoisen aikataulun seurauksena.
Vaikka suomalainen sähkö- ja elektroniikkaosaaminen on maailman kuulua, kotimaisille toimijoille keinotekoisesti käynnistetty kysyntä tuli liian nopeasti ja käytännössä yritykset jäivät suurten kansainvälisten pelureiden jalkoihin.
Alueet, jonne tuulivoimateollisuutta ollaan nyt rakentamassa, ovat pääosin maa- ja metsätalousvaltaisia kriisikuntia. Onko tuulivoimasta alueiden pelastajaksi, vai uhkaako se muita alueen kehittämismahdollisuuksia saavutettavissa olevaa hyötyä enemmän. Tähän kiperään kysymykseen täytyisi päättäjien nyt osata vastata. Päätösten seurauksia voidaan arvioida vasta vuosien kuluttua.
Tuulivoimayhtiöiden toiminnassa on piirteitä, joihin pitäisi suhtautua varauksella. Ensimmäinen on ympäristövaikutusten arviointivaatimusten kiertäminen pilkkomalla hankkeet näennäisesti itsenäisiksi 9 voimalaitoksen hankkeiksi. Mitkä ovat ne ympäristövaikutukset, joiden paljastumista halutaan peitellä kiertämällä asiantuntijoiden tekemä arviointi?
Ennekokematonta on aggressiiviseen taustavaikuttamiseen perustuva lobbaustekniikka jota tuulivoimayhtiöt käyttävät. Taitavasti valittujen paikallisten vaikuttajien värvääminen yhdessä salamyhkäisten ja monimutkaisten sopimusten kanssa on yllättänyt tehokkuudellaan. Aidolle demokraattiselle tarkastelulle ei ole juuri jäänyt tilaa. Mielipiteet ovat politisoituneet ja asemat kaivettu valmisteluvaiheessa niin syviksi, että mahdollisuudet avoimeen vaihtoehtojen puntarointiin on taidettu menettää. Tämä todennäköisesti on ollut tietoinen tavoite!
Yritysten monimutkaiset yhtiöjärjestelyt kummastuttavat. Ilman erityistä talousosaamista voin kuvitella, että tarkoituksena on suojata sijoittajien riskejä ja maksimoida tuotto. Tätä ajatusta vasten maanomistajille ja alueen asukkaille lupaillut tuottoon perustuvat hyvitykset vaikuttavat epävarmoilta tai ainakin hankalasti varmennettavilta.
Nyt käytettävissä olevan tuulivoimatekniikan arvioitu käyttöikä on 20 vuotta. Selkeät rahastot ja suunnitelmat purkutöiden rahoituksesta pääosin puuttuvat. Pahimmillaan purkuvastuut jäävät tuulivoima-alueen maanomistajille.