Uutiset

Kaskislaisella paljosta vastuu kotikaupungissaan

Elina Virta aloittaa pian työt kasvatus- ja opetusjohtajana Kaskisissa. Takana Kaskisten uudet parakit, jotka sijaitsevat Sulkukadun varrella.
Elina Virta aloittaa pian työt kasvatus- ja opetusjohtajana Kaskisissa. Takana Kaskisten uudet parakit, jotka sijaitsevat Sulkukadun varrella.
Kuva: Lotta Kallio
  • Lotta Kallio

Pari vuotta sitten kaskislaistuneella Elina Virralla on edessään vauhdikas työuran vaihdos. Noin vuoden ajan Vaasan sisäsataman terassi oy:ssä henkilöstö- ja markkinointivastaavana työskennellyt Virta aloittaa lokakuun alussa uutena kasvatus- ja opetusjohtajana Kaskisissa. Hän siirtyy uuteen pestiin suoraan nykyisestä.

- Aloitan iloisin tunnelmin Kaskisissa, mutta ehkä hiukan myös jännittää, koska tehtävä on täysin uusi. Toisaalta odotan sitä, että saan luoda siitä omannäköiseni.

Kasvatus- ja opetusjohtajana hän saa luotsattavakseen Kaskisten päiväkodin ja suomen- että ruotsinkielisen alakoulun. Koulumaailma on tuttu. Virta valmistui luokanopettajaksi Oulun yliopiston Kajaanin yksiköstä 2007. Ensimmäinen työpaikka löytyi Kristiinasta silloiselta Lapväärtin suomenkieliseltä alakoululta.

Sen jälkeen tie vei Vaasaan, missä hän opetti kymmenen vuotta valmistavassa opetuksessa maahanmuuttajalapsia. Virta teki noina vuosina maahanmuuttajille tuttavansa kanssa myös oppikirjan, jonka Opetushallitus julkaisi.

Kun Kaskinen laittoi paikan hakuun, hän koki itseltään löytyvän osaamista, jota vaaditaan.

- Minulla on kokemusta juuri tämän tyyppiseen työhön. Kaskislaisena koin myös suorastaan velvollisuudeksi hakea työtä.

Virta on syntyjään vaasalainen. Koulut hän kävi Lappajärvellä, jossa hänen vanhempansa asuvat yhä. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Vimpelin lukiosta. Sen jälkeen hän on asunut eri puolilla Suomea.

- Pisimpään olen asunut Vaasassa. Miellän myös Vaasan kotikaupungikseni.

Hän muutti perheensä kanssa Kaskisiin kesällä 2021. Muuttopäätös oli iso.

- Sitä mietittiin kauan. Laitoimme plussat ja miinukset paperille.

Hänen Kaskisista kotoisin oleva miehensä Miikka Virta oli jo pitkään puhunut Kaskisten puolesta. Lopulta vaakakuppi kallistui Kaskisten hyväksi, sillä puolison vanhemmat asuvat kaupungissa. Myös korona-aika siivitti muuttopäätöstä.

- Aloin ajatella tuolloin, että voisimme asua muuallakin kuin Vaasassa.

Kaskisten koulumaailmaa hän on seurannut toistaiseksi pikkulasten äidin vinkkelistä. Perheen kaksi nuorimmaista eli 7- ja 8-vuotiaat käyvät Kaskisten alakoulua. Elinan kaksi teini-ikäistä lasta edellisestä avioliitosta jatkavat koulunkäyntiä Vaasassa. Kaikki lapset käyvät ruotsinkielistä koulua.

Kaskisten koulussa on ollut täpötäyttä. Kesällä tilanahtautta helpottamaan ilmestyivät parakit, jonne on sijoitettu alle kouluikäisiä.

- Kaskisissa on lapsia enenemässä määrin. Toivon koko sydämestäni, että taivekartonkitehdashanke toteutuu Kaskisissa, mutta sitten pitää katsoa, kuinka selviämme kasvavan oppilasmäärän kanssa.

Kaskisissa on ollut vaikeuksia löytää pätevää henkilökuntaa päiväkotiin ja kouluun. Virta muistuttaa tilanteen olevan sama koko Suomessa.

- Monet opettajat ja lastentarhanopettajat vaihtavat alaa. Pitäisi miettiä, mikä siihen on syy. Tässä roolissani aion kysyä työntekijöiltä suoraan muun muassa sitä, mitä he tarvitsevat Kaskisissa, että he voisivat hoitaa työnsä hyvin.

Kaskisten ja Kristiinan kouluyhteistyö on Virralle tuttua. Hän on ollut Kaskisten edustajana Kristiinan suomenkielisessä koulutuslautakunnassa.

Vapaa-aikaa Virta viettää perheensä parissa. Hän käy myös ohjaamassa Vaasassa mindfulness- eli läsnäolo- ja tietoisuustaitotunteja. Lisäksi hänellä on lyhytterapeutin koulutus.

Vilkkaan arjen keskellä hän yrittää löytää aikaa myös juoksulle.

- Olen harrastanut vuosia pitkänmatkan juoksua. Takana on useita maratoneja. Palaudun juostessa hyvin ja olen läsnä itseni kanssa. Jos töissä on ongelmia, jossain kohdassa lenkkiä ne ratkeavat.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli