Koronatartunnan saanut liikkui Kristiinassa viikonloppuna

Koronatartunnan saanut henkilö liikkui Kristiinan keskustassa viikonloppuna, tiedotti Kristiinan perusturvakeskus tänään iltapäivällä.

Henkilö oli perjantaina 2.10. ravintola Jungmanissa kello 16–17 aikaan, sekä Rautanet-liikkeessä katsastusaseman vieressä ja K-Market Sellerissä klo 17–18 aikaan.

Lauantaina 3.10. hän oli Kristiinan syystapahtumassa Kauppatorilla kello 10–12 aikaan, sekä Vintage & Stuff -liikkeessä ja S-Marketissa.

Jos tietää liikkuneensa yllä mainituissa paikoissa kyseisinä aikoina ja saa flunssan oireita, kehotetaan ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen hoidon tarpeen arviointiin eli päivystykseen, tiedottaa tartuntatautien vastaava lääkäri Tom Lövdahl Kristiinan terveyskeskuksesta.

Kehotus koskee lisäksi heitä, jotka ovat käyneet teknisen keskuksen konttorissa sairaalanmäellä perjantaina 2.10.