Tilaajalle

Palkitut yrittäjät kritisoivat Kaskisten kaupungin toimia

Veljesten Kari ja Kai Rantakosken digitaalisia palveluita yrityksille tarjoava Kaspoint valittiin Kaskisten Vuoden yritykseksi 2019.

Kaspoint painii erikoisen ongelman kanssa. Yritykselle olisi tarjolla enemmän töitä kuin pystytään ottamaan vastaan. Omistajien lisäksi Kaspointissa työskentelee kaksi ohjelmoijaa. Heitä palkattaisiin lisää vaikka tältä istumalta, mutta heistä on huutava pula seutukunnassa.

– Meillä on se ongelma, ettemme löydä työntekijöitä. Joudumme sanomaan osalle tilauksista ei. Se on turhauttavaa.

Kaspoint työllistää Kain kokopäiväisesti. Karin ajasta valtaosan vie Kas-telineiden toimitusjohtajuus. Pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa toimivan telineyrityksen palkkalistoilla on 60–70 työntekijää. Yritysryppääseen kuuluu myös Kas-rakennus, joka työllistää parikymmentä henkeä.

Vaikka perinteikkään perheyrityksen työt ovat pitkälti muualla Suomessa, pääkonttori on Kaskisissa. Millainen Kaskinen on yrittäjän näkökulmasta?

– Ei tätä Kaskisten kaupungin säätämistä voi sanoa yrittäjäystävälliseksi. Esimerkiksi useammat kaupungin urakoitsijat tulevat Teuvalta, Kurikasta ja mistä lie, Kari sanoo ja harmittelee, ettei kaskislaisille yrittäjille tipu kotikaupungin urakoita.

Se on johtanut siihen, että ainakin yksi urakoitsijayrittäjä on jo lähtenyt kaupungista.

– Jos sama tahti jatkuu, tiedän, että lähtijöitä tulee lisää.

Yrittäjäyhdistys on ollut yhteydessä kaupunkiin, jotta tilanne paranisi. Yhdistys pitää tärkeänä, että kaupunki lähettäisi kaskislaisille yrityksille ainakin tarjouskyselyt, kun erilaisia töitä tulee auki. Ongelmasta on keskustelu usein virkamiesten ja poliitikkojen kanssa. Kari kuvailee keskustelujen sujuneen hyvin: sovitaan yhteiset pelisäännöt, mutta jostain syystä kaikki tyssää aina tähän.

– Siitä pitää kyllä antaa kovaa kritiikkiä. Siihen se silti jää. Jos poliitikot ja virkamiehet eivät pysty toteuttamaan sovittuja käytäntöjä, niin kuka tätä laivaa ohjaa, hän ihmettelee.

Isoveli Kai peräänkuuluttaa, että pienellä paikkakunnalla kaikkien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen. Närpiössä siinä on onnistuttu.

– Siellä ymmärretään, että kun palkkaat paikallisen yrityksen, kuntalaiset työllistyvät ja verorahat tulevat kotiinpäin. Vaikka hinta olisikin vähän korkeampi, yleishyöty kunnalle on paljon suurempi. Pitäisi katsoa, että rahat pyörisivät tässä lähellä, eikä niitä työnnetä muualle.

Kaupunginjohdolle risuja tulee siitä, ettei yrittäjiin pidetä yhteyttä ja kysytä, mitä tarpeita heillä on.

– Marlene Svens soitteli silloin tällöin, mutta Minna Nikander ei ole kertaakaan ollut missään tekemisissä yrittäjien kanssa. Elinkeinoasiamies Johanna Peltoniemi oli mahtava. Sen huomaa, kun hän ei ole enää täällä töissä, Kari miettii.

Valtuusto päätti, ettei liitos Närpiön kanssa toteudu. Kain mielestä olisi hyvä, jos Kaskinen pysyisi itsenäisenä, mutta hän ei usko sen enää onnistuvan, koska rahat ovat vähissä.

Kari istui yhden kauden kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa RKP:n riveissä, mutta kyllästyi politiikan hidastempoisuuteen ja jäi pois. Hän sanoo, ettei halua sekaantua liitosasioihin, mutta kotikaupungin maine huolettaa.

– En tiedä, kuinka moni maailmassa jo nauraa Kaskisten hallinnolle. Närpiössä rutiinit ja tekninen puoli ovat ammattitaitoisia. Todella paljon mieluummin tekisin töitä osaavamman osapuolen kanssa. Kaskinen on kuin arvauskeskus, Kari lataa.

Kaspoint tarjoaa ohjelmistoja, joita käytetään muun muassa työntekijöiden tuntiseurannassa, laskutuksessa ja talousraporttien laadinnassa. Asiakkaina on eri alojen yrityksiä. Kasvu on ollut tasaista.

Lotta Kallio