Pauli Ojala myi Nordautomationista 80 prosenttia ruotsalaiselle Addtech Ab:lle

Kristiinankaupungissa ja Alajärvellä toimiva puunjalostusteollisuuden projektitoimittaja Nordautomation siirtyy ruotsalaisomistukseen. Omistaja ja toimitusjohtaja Pauli Ojala on myynyt 80 prosenttia yrityksen osakekannasta ruotsalaiselle pörssiyhtiö Addtech Ab:lle. Ojalalle jää loput 20 prosenttia osakekannasta ja hän jää lisäksi yritykseen toimitusjohtajaksi.

Ojalan mukaan kaupasta sovittiin tiistaina. Sitä on hierottu parin vuoden ajan. Ojala sanoo, että on elänyt jänniä aikoja, kun kaupan toisena osapuolena on pörssiyhtiö ja laki pörssiyhtiöistä määrää tarkasti mitä asioista voi ja pitää kertoa ulos.

– Kenellekään ei ole voinut kertoa etukäteen, ei ole sopinut edes omalle väelle sanoa, vaikka olisi halunnut. Ja sitten kun kauppa on valmis, piti heti lähettää pörssitiedote.

Kauppa oli lopullinen, kun rahansiirto meni tiistaina aamulla läpi. Ojala seurasi siirtymisen Vaasassa ja siirtyi sitten Alajärvelle pitämään tiedotustilaisuutta henkilöstölle.

– Työntekijämme Kristiinankaupungista tulivat sinne bussilla. Olimme kertoneet, että kyseessä on tiimitapaaminen. Näin piti asiaa verhoilla. Mutta samalla kyseessä oli hyvä tutustumisreissu Alajärven tehtaalle, jonne olemme investoineet paljon.

Ojalan mukaan osakekannan pääosan myynti on luonnollinen jatkumo kasvavalle ja kansainvälistyvälle Nordautomationille.

– Halusimme laajempaa selkänojaa. Toiminnallisesti mikään ei muutu. Haemme turvallista kasvua ja viemme eteenpäin globalisoituvaa kehitystä.

Nordautomation lähti Ojalan mukaan etsimään selkänojan tarjoajaa aktiivisesti itse.

– Kumppanin valitseminen on aina vaikeaa. Tässä oli kaikki askelmerkit kohdallaan. Addtech on 112-vuotias pörssiyhtiö, jolla on fiksut arvot ja fiksu tapa toimia, sitä todistavat kaikki tyytyväiset mukanaolijat. Kyse ei ole pääomasijoittamisesta, jossa aletaan hakea poistumista nopeasti. Ostaja antaa meidän kehittyä. Tämä on sitä ruotsalaista fiksuutta, omistaja ei puutu operatiiviseen puoleen.

Ojala uskoo, että ruotsalaisyritys näki Nordautomationin kehittyvänä, kansainvälistyvänä ja eteenpäin menevänä. Hän näkee, että kaupassa voittavat kaikki.

– Yritys pysyy kotimaassa, vaikka omistaja onkin ulkomailla. Investoinnit eivät minnekään häviä. Kehitämme toimintaa Suomessa vielä vankemmin hartioin.

Nordautomation on pitkin kuluvaa vuotta kertonut hyvistä näkymistä. Elokuussa se ilmoitti miljoonatilauksesta, jonka se toimittaa Keitele Timberin tehtaalle Alajärvelle. Heinäkuussa se kertoi miljoonien tilauksesta Ruotsiin, jossa sillä on ollut vankka jalansija.

Ojala kertoi aiemmin, että yrityksen viime vuoden liikevaihdosta 60 prosenttia oli ulkomaan tilauksia, tänä vuonna pääpaino näyttäisi olevan kotimaassa. Yritys on puskenut kovasti Keski-Euroopan markkinoille, joissa uudelle huipputekniikalle on tarvetta.

Nordautomation on ennustanut liikevaihtonsa nousevan tänä vuonna 15 miljoonaan euroon. Sillä on noin 90 työntekijää.

Addtech on ilmoituksensa mukaan ruotsalainen pörssinoteerattu teknisen kaupan alan konserni.

Se muodostuu noin 130 itsenäisestä yhtiöstä, jotka myyvät korkeateknologisia tuotteita ja ratkaisuja valmistavan teollisuuden ja infrastruktuuriteollisuuden tarpeisiin noin 20 maassa.

Hannu Purola