Teurasauto kaatui ojaan, sikalauma karkasi kuormasta – katso video

Teurasauto suistui ojaan Pyhävuoren yli Karijoelta Lapväärttiin johtavalla tiellä tänään noin kello 15.40. Auto kaatui mutkassa kyljelleen ojaan täydessä 300 sian lastissa, jota kuljettaja oli viemässä teurastamolle Forssaan. Kuljettaja loukkaantui lievästi, joten hänet vietiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen.

Eläimiä pääsi karkuun, joten niitä juoksi lähimaastossa. Sikoja myös kuoli ja niistä osa jouduttiin lopettamaan.

Paikalle saapui palomiehiä, poliisi, eläinlääkäri sekä vapaaehtoisia auttamaan. Sikatilojen omistajia tuli apuun sekä Kristiinan että Karijoen puolelta.

Paikalle saapui toinen teurasauto, johon elävät siat kerättiin.

Onnettomuuteen joutunut teurasauto oli menossa kohti Lapväärttiä kohdassa, missä kylänäkymä on juuri auennut. Tie on mutkainen.

Poliisin mukaan kuljettaja kertoi, että hän väisti vastaantulevaa ajoneuvoa. Näin eläinkuljetusauto joutui ajamaan lähelle tien reunaa.

– Teurasauton perävaunu on kolmikerroksinen, joten keinahdus sivulle päin aiheuttaa sikojen siirtymisen kuormassa ojan puoleiselle laidalle. Tämä johtaa automaattisesti epävakauteen, kertoo onnettomuuspaikan lähellä asuva, eläkkeellä oleva rekkakuski Pentti Lintula.

– Tällä tieosuudella näitä on nähty ennenkin useita, jatkoi Lintula viitaten Karijoen ja Lapväärtin välisen Pyhävuoren yli johtavan tien huonoon kuntoon ja mutkiin.

Onnettomuuden tapahduttua tie jouduttiin sulkemaan, joten liikenne ohjattiin kiertoteiden kautta.

Teksti ja kuvat: Tauno Riihiluoma – video: Lotta Kallio

>>>>>>> Stashed changes