Ulkoliikunnasta apua suureen suruun

Lapväärtissä Kristiinassa asuva Görel Björses osallistui heinäkuussa kansainväliseen Team rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyyn. Se on vuosittain tehtävä pyöräilytapahtuma, jolla kerätään rahaa vakavasti sairaille lapsille ja heidän perheilleen.

– Tyttäreni menehtyi syöpään neljä ja puoli vuotta sitten. Päätin silloin, että joku päivä osallistun tähän pyöräilyyn kunnioittaakseni hänen muistoaan. Lopulta halusin tehdä pyöräilyn sekä hänen että itseni vuoksi, Björses sanoo nyt, reilu kuukausi pyöräilyn jälkeen.

Liikunta on koko suruajan ollut Björsesille yksi tärkeimpiä selviytymiskeinoja. Lisäksi tytär oli käynyt kaksi kertaa Pariisissa, mutta yhdessä äiti ja tytär eivät sinne ehtineet matkustaa.

Team rynkeby pyöräily päättyi Pariisiin ja siksi Björses valitsi juuri tämän matkan tyttärensä muistolle. Pyöräily Pariisiin oli merkittävä etappi hänen omassa surussaan, sen käsittelemisessä.

Pohjalaiseen Team rynkeby -ryhmään kuului yhteensä kuusitoista pyöräilijää. Suomesta tapahtumaan osallistui yli kaksisataa ja muualta Euroopasta reilu parituhatta pyöräilijää.

Pohjalaispyöräilijät starttasivat Seinäjoelta 5. heinäkuuta. Edessäpäin häämötti 1 530 kilometriä, jotka piti taittaa yhdeksässä päivässä. Pariisissa oli oltava perillä 15. heinäkuuta.

– Herätys oli joka aamu viisitoista yli viisi tai puoli kuusi. Pyörän satulassa oli oltava lähtövalmiina puoli kahdeksalta, Björses kertoo.

Matkaa taitettiin päivittäin keskimäärin 150 kilometriä. Ryhmä taittoi matkaa niin poutasäissä, sateissa ja kuin tuulissakin. Hankalinta oli polkea 35–40 asteen helteessä.

– Kuumuuteen en ollut niin hyvin valmistautunut. Huomasin, että eteläeurooppalaiset pyöräilijät eivät kokeneet kuumuutta yhtä hankalaksi kuin me pohjoismaalaiset. Pidimme ylimääräisiä juomataukoja.

– Olin välillä todella väsynyt, mutta oli vain pakko jatkaa.

Pohjalaispyöräilijät saivat toisistaan voimaa vaikeina hetkinä.

– Kun joku ei meinannut jaksaa jatkaa, tsemppasimme häntä eteenpäin.

Viimeiset päivät satoi.

– Puimme sadevaatteet yllemme ja jatkoimme.

Pariisia ja sen keskustaa lähestyttäessä vastaan alkoi tulla pyöräileviä pariisilaisia ja heitä oli kerääntynyt suurin joukoin kadunvarsille.

– Kaupunkiin sisään ajaessamme olimme litimärkiä.

Matka päättyi Pariisin La villette prairie du cercle sud -puistoon.

– Ryhmämme sai ajaa puistoon ensimmäisenä. Se oli mahtavaa. Mieheni ja poikani sekä sukulaisiani oli vastassa. Perillä itkin valtoimenaan, kaikki hanat aivan auki, Björses muistaa.

– Perille pääsy oli voimakas kokemus. Sen kautta tiimimme ymmärsi, miksi olimme matkan tehneet, pyöräilleet kaikki sadat kilometrit.

Pohjanmaan Team rynkeby pyöräili tukeakseen 10-vuotiasta pohjalaista syöpää sairastavaa lasta.

– Puistoon sisään ajaessamme kaiuttimien kautta kerrottiin tiimistämme ja tukemastamme lapsesta. Sekin oli vavisuttavaa, ajaa perille ja kuulla hänen tarinansa.

Pohjalaisten perässä puistoon ajoivat muut ryhmät, kunnes kaikki yli kaksituhatta pyöräilijää olivat siellä, päätepisteessään.

Björses ei omien sanojensa mukaan olisi lähtenyt pitkälle hyväntekeväisyyspyöräilylle ilman ystäviään eikä pohjalaista Team rynkeby -ryhmää.

– En varmasti olisi tehnyt tätä yksin. Haluan kuulua ryhmään ja tarvitsen ryhmän vierelleni.

Björsesin tytär oli kuollessaan 31-vuotias. Koko tämän sairauden ajan äiti oli hänen vierellään ja tuki tytärtään kaikin tavoin. Suru tuli myöhemmin.

– Kaikki on ollut hyvin raskasta. Tyttäreni kuoleman jälkeen en ole enää tuntenut samanlaista iloa kuin aiemmin. Suru on koko ajan taustalla, vaikka jo vähemmän kuin alussa.

Hän sanoo tietävänsä, että suru tulee olemaan läsnä hänen ja perheensä elämässä aina.

– On silti hyväksyttävä se, mitä tapahtui, vaikka sille ei edes löydy sanoja, vaikka se tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta.

Äiti ja tytär olivat läheisiä.

– Meillä ehti olla paljon yhteistä. Olimme kokeneet paljon yhdessä, matkustelleetkin. Tuntuu, kuin olisin menettänyt läheisen ystävän.

– Tarvittiin enkeli, ja siksi hänet otettiin pois. Niin minä ajattelen.

Björses on löytänyt omat tapansa selviytyä ja päästä eteenpäin. Yksi tärkeimmistä on ollut terapia. Hänen mielestään jokaiselle, joka kokee erittäin vaikeita elämäntilanteita kuten sairautta ja surua, tulisi antaa mahdollisuus terapiaan.

– Puhuin terapeutilleni jatkuvasti aivan samoja asioita. Mutta juuri sillä tavoin oloni alkoi helpottua ja tuskani pienentyä.

Häntä auttaa myös liikkuminen ja etenkin ulkoliikunta. Pyöräilyn lisäksi hän juoksee ja hiihtää.

– Välillä on edelleen hyvin vaikeita päiviä, mutta se on sitten niin. En voi tehdä sille asialle mitään. Tiedän vain, että minun ei ole hyvä jäädä sohvalle.

Luonnossa oleminen ja mielipuuhat siellä auttavat nekin.

– Pidän syksystä. Metsät ovat silloin marjoja ja sieniä täynnä. Nyt on niiden poimimisen aika, Björses sanoo ja hymyilee.

Kirjaudu sisään

Ulkoliikunnasta apua suureen suruun

Haluatko lukea artikkelin?